Aasia,  Broileri,  Riisi,  Salaatti

Vietnamilainen pikapaistettu kana ja mangosalaatti

Minulla on keittokirja, jonka reseptit ovat kaakkoisaasiasta. Kirja on nimeltään Korianteria ja Sitruunaruohoa. Olen tehnyt tästä krjasta useampia ruokia ja tässä teille ensimmäiset. Tämä pikapaistettu kana on todella nimensä mukainen eli pikainen. Lisukkeeksi tein mangosalaatin. Molemmissa ruuissa on mangoa ja cashewpähkinää, mikä ei varmasti oikeaoppisesti sovi, mutta tämähän on kotiruokaa, jossa oikeaoppisuus ei ole pääasia… Olen tehnyt tämän pikapaistetun kanan useasti ja tarjonnut myös vieraille. Nykyään saa onneksi esikypsennettyjä mangoja, mutta kerran olen käyttänyt purkkimangoakin, huuhdellut vain liian sokerin pois, kun tuoretta ei ole saanut.

Salaatti on kirjan mukaan Etelä-Thaimaan ja Pohjois-Malesian erikoisuus ja siihen tulee oikeasti vihreää mangoa, mutta sitä en ole koskaan Suomen kaupoissa nähnyt, vaan käytän tavallista, keltaista mangoa. Tämänkin salaatin voi hädän keskellä tehdä purkkimangosta, huuhdo vain kylmällä vedellä, jotta edes osa sokeriliemestä poistuu mangosta.

Vietnamilaista pikapaistettua kanaa ja mangosalaattia

Ohje:

1 kypsä mango

6 rkl kalakastiketta

2 tl puristettua limettimehua

2 tl (ruokokide)sokeria

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria

Oliiviöljyä

400 g (sisäfile) broileria

2 pientä valkosipulinkynttä hienonnettuna

1/2 chilipalko hienonnettuna ja siemenet poistettuna

200 g sokeriherneenpalkoja

2 keskikokoista tomaattia

70 g cashewpähkinöitä

Halkaise mango pitkittäin ja pilko suupalan kokoisiksi paloiksi. Leikkaa herneenpaloista tarpeen vaatiessa kannat pois ja ryöppää parin minuutin ajan suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä, valuta. Paahda cashewpähkinät kuumassa kuivassa pannussa. Jos teet salaatin, paahda sen pähkinät samaan aikaan. Halkaise tomaatit, poista siemenet ja kuutioi.

Yhdistä kalakastike, limettimehu, sokeri, suola ja mustapippuri pienessä kulhossa. Sekoita kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet.

Kuumennä öljy ja paista paloitellut broilerin palat kypsiksi, mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta broilerit pois pannulta. Kuumenna öljy uudelleen ja pikapaista valkosipulia ja chiliä muutaman sekunnin ajan keskilämmöllä. Nosta lämpöä ja lisää herneenpalot ja pikapaista niitä minuutin ajan. Lisää broilerinpalat ja kastike. Sekoita hyvin. Lisää tomaatit. Lisää lopuksi mangot, jos käytät purkkimangoa kääntele varovasti. Kumoa lämmin ruoka tarjoiluvadille ja koristele cashewpähkinöillä. Tarjoa lisänä jasmiiniriisiä.

Kastikkeen tekoa

Vietnamilainen pikapaistettu kana, mango vain puttuu enää

Ohje mangosalaatille:

1 kypsä mango

2 rkl (ruokokide) sokeria

1 ruukku tuoretta korianteria

1 kevätsipulin varsi silputtuna

1/2 tuoretta chilipalko hienonnettuna ja siemenet poistettuna

1 iso salottisipuli ohuina renkaina

1/2 limetinmehu puristettuna

1 rkl kalakastiketta

45 g paahdettuja cashewpähkinöitä

Jos sinulla on tuore mango, pilko se kuutioiksi, ripottele päälle sokeria ja puristele mangoa käsin. Jos käytät purkkimangoa, älä lisää sokeria. Lisää muut ainekset mangon joukkoon ja koristele lopuksi cashewpähkinöillä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *