Jauheliha,  Pasta

Pastaa ja sardinialaista jauhelihakastiketta

Pasta ja jauheliha, siinä monen arkipäivän illallisen peruspilarit lapsiperheessä. Muunnoksia tarvitaan, jotta niitä jaksaa tiheästi syödä. Tämän sardinialaisen kastikkeen juju on tuoreet tomaatit ja vahva lihaliemi. Laitoin 6 dl vettä 1,5 lihaliemikuutiota, näin sain vahvan lihaliemen. Käytän myös nykyään aina, melkein poikkeuksetta fondilihaliemiä. Itse kastikkeen valmistus on nopeaa, mutta se vaatii 30 minuutin haudutuksen, jotta tomaatit ehtivät pehmetä.  Ohjeessa tomaatit tulisi kaltata, mutta ohitin tämän arjen kiiressä, kuutioin ne ja laitoin jauhelihan joukkoon sellaisenaan. Valitsin tänään kaupassa melko villin värisen pastan, koska harvoin käymässäni kaupassa on hyvä erikoispasta hylly. Ajattelin värillisyyden puhuttelevan poikia. Tänään ruokapöydän ympärillä olikin neljä pikkupoikaa ja annoksesta riitti hyvin kaikille ja ruoka maistui. Juniorit MP annokseni ja sain 3/5, 4,5/5, 5/5 ja 5/5. Eli kokilla kaikki hyvin! Ohje on Maku-lehdestä vuodelta 2006. 

Sardinialainen jauhelihapasta ja pöytä valmiina nälkäisille

Ohje:

500 g pastaa

400 g (noin 6) tomaattia

Oliiviöljyä

1-2 valkosipulinkynttä pilkottuna

400 g jauhelihaa

6 dl vahvaa lihalientä

1/2 dl tuoretta basilikaa silputtuna

1 tl suolaa

1 tl mustapippuria

Kuumenna oliiviöljy pannulla ja kuullota valkosipulia hetki. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää pilkotut tomaatit, lihaliemi ja anna hautua 30 minuuttia. Mausta silputulla basilikalla, suolalla ja pippurilla. Keitä tällä välin pasta ohjeen mukaan. Valuta pasta ja sekoita kastikkeen kanssa.

Koristele lopulla basilikalla ja tarjoa parmesanraasteen kera.

Valmiina alkuun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *