Yhtenä alkuviikkona tuskailin (taas) todella paljon arkiruokien kanssa. Mitä tekisin, jotta se maistuisi kaikille, olisi vaihtelevaa ja pitäisi pojat kylläisinä treenien ajan pitkän koulupäivän jälkeen. Olen kerran ostanut Hesarin Ruokatorstain kirjan ja siellä on reseptit jaoteltu kuukausien mukaan. Näitte myös tuskani IG stooreissa, kun lokakuusta ei innostanut mikään ohje, mutta marraskuulta löytyivät nämä jauhelihapihvit.
Roseepippuri on mielestäni todella hyvää, mutta silti sitä tulee käytettyä harvoin. Käytin tässä ohjeessa pippureita ronskilla otteella. Ja me olemme poikien kanssa päässeet syömisessä jo siihen pisteeseen, että jauhelihaa pitää ostaa kahden paketin verran. Tässä sinulle oiva ohje arkeen.
Jauhelihapihvit rosepippurilla:
400 g naudan jauhelihaa
2 keskikokoista sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 kananmuna
1 tl suolaa
1tl mustapippuria
1/2 tl paprikamaustetta
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl grillimaustetta
Kastike:
2 dl ruokakermaa
Roseepippuria
Laita uuni päälle 180 C. Hienonna sipulit ja kuullota öljyssä. Lisää sipuli jauhelihan joukkoon. Lisää myös kananmuna ja mausteet. Sekoita huolella. Tee puhtain käsin taikinasta noin kahdeksan pihviä voipaperin päälle. Paista pihvit molemmin puolin kauniin ruskeiksi öljyssä. Siirrä pihvit kevyesti öljyttyyn vuokaa ja paista kypsiksi uunissa noin 8 minuuttia.
Kaada sillä aikaa kerma paistinpannuun ja alenna lämpöä, anna kerman haihtua noin puoleen, jotta se sakenee. Lisää kädessä murskatut roseepippurit. Lisää kyspät pihvit kastikkeeseen, koristele vielä lisää roseepippureilla ja nosta tarjolle. Tai siirrä ennen koristelua tarjoiluastiaan. Tarjoa lisukkeena riisiä ja raikasta salaattia.