Jauheliha,  Pasta

Mausteiset pyörykät ja sitruunapasta

Ihastuin sitruunapastaan, kun tein uunifetaa. Silloin pasta oli valmiiksi maustettu sitruunalla. Tämä pasta maustettiin tuoreella sitruunalla ja koska mukana oli myös tuoretta parmesaaniraastetta, oltiin jo melko lähellä pasta Alfredoa, joka on yksi suosikkipastoistani Amerikan reissuilla.

Lihapullissa oli puolestaan korianteria mausteena, joten tiedossa oli niin omat lempimaut, mutta erikoisesti yhdistettynä, joten pakkohan sitä oli kokeilla. Tein pyöryköitä tuplamäärän, jotta sain laitettua osan pakkaseen.

Ruoka oli erittäin onnistunut ja toimi viikon päätöksenä eräänä perjantai-iltana. Ohje on Glorian ruoka&viinistä, mutta olen muokannut sitä jonkin verran omaan makuuni.

Korianterilla maustetut pyörykät ja sitruunapasta

Ohje:

3 salottisipulia

1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna

2 tl korianterinsiemeniä rouhittuna

600 g jauhelihaa

1/2 dl korppujauhoja

1/2 dl ruokakermaa

1/2 dl kermaviiliä

1 1/2 tl suolaa

1 tl mustapippuria myllystä

1 tl paprikajauhetta

Öljyä paistamiseen

Laita korppujauhot, ruokakerma ja kermaviili astiaan. Sekoita ja anna turvota hetki. Hienonna sipulit. Kuullota sipulit kevyesti öljyssä, älä ruskista. Hienonna lehtipersilja ja rouhi korianterin siemenet. Lisää muut ainekset korppujauhoseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Pyörykkä taikina

Pyöritä pyörykät kostutetuin käsin.

Pyörykät valmiina paistoon

Paista pyörykät pannussa öljyssä muutamassa erässä. Ruskista niiden paistopinta aluksi kuumemmassa pannussa, laske sitten lämpöä pienemmäksi ja kypsennä 5-10 minuuttia. Tarkista kypsyys halkaisemalla yksi pyörykkä.

Sitruunapasta:

400 g tagliatelle-pastaa

1 (luomu)sitruuna

1 dl tuoretta parmesaania raasteena

50 g voita

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria myllystä

1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Raasta parmesaani. Sulata voi kattilassa ja lisää sitten kuoriraaste, mehu, parmesaani, suola ja pippuri. Sekoita kunnes juusto on sulanut ja kastike sekoittunut.

Kastikkeen valmistus

Valuta pasta ja lisää kastike pastan joukkoon, sekoita varovasti. Lisää lihapullat ja hienonnettu lehtipersilja.

Korianteripyörykät sitruunapastalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *