Olen aiemminkin kirjoittanut tänne blogiin nuudelisalaatin ohjeen, jossa oli mukana grillattua broileria. Mausteet ovat melko samat, aasialaisesti inkivääriä ja limeä, mutta tässä lämpimässä salaatissa maistuu myös varhaiskaali ja retiisi, jotka ovat todellisia kausiherkkuja. Koko idea tähän salaattiin lähti taas siitä, että näin niin herkullisen näköisen varhaiskaalin Citymarketin heviosastolla, että se oli pakko ostaa. Pidän myös kovasti tuoreista yrteistä ja tästä salaatista löytyy niin basilikaa kuin minttuakin. Päällä maistuu puolestaan paahdettu maapähkina. Ohje on Kodin Kuvalehdestä, kuten moni muukin käyttämäni resepti. Tosin aidossa ohjeessa ei ollut broileria ja se tarjoiltiin kylmänä, jossa nuudelia oli marinoitu vuorokausi jääkaapissa. Meillä kuitenkin suositaan lämmintä salaattia ja broileri oli oiva lisä salaattiin.
Ohje:
200 g nuudelia
Kastike:
3 rkl raastettua inkivääriä
1 limetin mehu
1/2 dl japanilaista soijakastiketta
2 rkl seesaminöljyä
1/2 rkl ruokosokera
1 pkt broilerin sisäfileitä
Marinadi:
1/2 limen mehu
3 rkl oliiviöljyä
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua inkivääriä
Mustapippuria ja suolaa
Lisäksi:
150 g maapähkinöitä
300 g varhaiskaalia
65 g rucolaa
1 nippu retiisejä
1/2-1 ruukku minttua
1/2-1 ruukku basilikaa
Valmista broilerin marinadi ja anna broilerin marinoitua sillä aikaa kun valmistat salaatin muut ainesosat. Paahda maapähkinät kuivalla pannulla. Poista kuoret ja murskaa morttelilla.
Valmista kastike. Raasta inkivääri, purista limetti ja sekoita kaikki ainekset niin, että sokeri sulaa joukkoon.
Leikkaa varhaiskaali ohuiksi suikaleiksi ja suikaloi pestyt retiisit.
Leikkaa rucola pienemmäksi ja silppua yrttien lehdet. Jätä koristeluun muutama kokonainen lehti. Keitä nuudeli ohjeen mukaan. Siivilöi ja laita astiaan. Lisää kastike ja sekoita kunnolla. Anna hetki jäähtyä. Grillaa tai paista tällä aikaa broileri. Sekoita nuudelin joukkoon kaali, rucola, retiisit sekä silputut yrtit. Laita tarjoilu astiaan. Lisää päälle kypsät broilerit ja maapähkinät. Koristele muutamalla basilikan ja mintun lehdellä.