Aasia,  Liha

Bibimbap

Viikonloppuisin on aikaa tehdä paremmin ruokaa ja vaikka suurin osa viikonlopusta kuluukin jäähallilla poikien lätkätreeneissä ja myös autossa, koska välimatkat ovat pitkät, nautin silti ruuan teosta ja rentoudun misaamalla. Tapansa kullakin 😉 Tämän korealaisen Bibimbapin löysin Glorian ruoka & viini lehdestä, joka on tällä hetkellä ainut ruokalehti, joka minulle tulee. Aasialaiset maut puhuttelevat koko perhettämme, myös poikia. Ja koska kyseessä on ns bowl ruoka, laitoin kaikki ainekset erikseen tarjolle ja pojat saivat laittaa annokseensa kaikki ne, jotka maistuivat itselle hyvältä, tosin esikoinen laittoi taas kaikki. Hän on nyt 11-vuotiaana jo hyvin rohkea maistelija ja utelias uusiin makuihin. 8-vuotias tulee perässä omaan tahtiinsa, en pakota juurikaan maistamaan, koska itse muistan edelleen hyvin, kun lapsena minulle oli piilotettu voileipään juuston alle inhoamaani maksamakkaraa. Sen jälkeen en ole sitä syönyt, enkä syö eli ei toiminut!

Tässä annoksessa on myös itsetekemääni pikakimchiä, jonka olin tehnyt jo edellisenä viikonloppuna silloiseen ruokaan. Kimchi säilyy jääkaapissa 3 viikkoa. Huomaa valmistaa kimchi ajoissa, sen pitää fermentoitua vuorokausi. Uusi raaka-aine, joka piti ostaa tähän ruokaan oli korelainen gochujang-tahna. Purkista on kuva alla ja sain sen ihan lähi Citymarketista. Tahna ei ollut liian tulista, kun se oli yhdistetty korelaisessa yleisdipissä muihin raaka-aineisiin, ainakin esikoinen popsi sitä ilolla helposti. Lopun dipin käytin seuraavan viikon aikana muihin aasialaistyyppisiin ruokiin. Inhoan ruuan poisheittoa, minulle tulee siitä todella huono omatunto ja yritän käyttää kaikki aina loppuun tai pakastaa. Tiesitkö, että myös ruskehtuneen banaanin voi pakastaa ja käyttää smoothiessa? Tämän vinkin minulle kertoi norjalainen kollegani, innokas smoothie nainen. Myös keitetyn riisin voi pakastaa ja tuoreyrtit, ne nuupahtavat nopeasti, mutta maustavat pakkasestakin otettuna ruokaa hyvin.

Annokseen tuleva liha on bulgogi ja marinoin sen edellisenä iltana nopeasti. Glorian ruoka ja viinin ohjeessa liha oli naudan ulkofilettä, itse käytin tällä kertaa naudan sisäfilettä. Ostaessani lihaa kävin ikävän keskustelun paikallisessa S-marketissa myyjän kanssa, koska hyllyt olivat tyhjinä. Fileitä varastetaan. Mihin käyttöön ne menevät? Epäilen vahvasti että varkaat syövät lihan itse. Mutta minne se myydään? Ostin sitten sisäfileen K-kaupan tiskiltä ja ehdotin S-markettiin, että laittavat itsekin fileen palvelutiskiin, meitä rehellisiä sisäfileen kaipaajiakin on. Tätä olikin heillä jo mietitty, koska hävikki on kuulemma melkoinen varastamisen vuoksi.

Ohje:

Bulgogi:

Marinadi

1/2 päärynä

2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

1 puristettu valkosipulinkynsi

2 rkl soijakastiketta

1 rkl ruokosokeria

1 rkl seesamiöljyä

1 tl kuivattuja chilihiutaleita

Lisäksi

400g (vähemmänkin riittää) naudan sisäfilettä

1 tl suolaa

Kuori ja raasta päärynä ja  inkivääri. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaa liha hyvin ohuiksi viipaleiksi. Lisää marinadi lihapalojen joukkoon ja anna maustua 30 minuuttia huoneenlämmössä tai 2 tuntia jääkaapissa tai yön yli. Jos yön yli, muista käännellä pari kertaa. Valuta lihaviipaleet marinadista ja paista yhdeltä puolelta öljyssä kovalla lämmöllä 1 minuutti. Älä kääntele lihaa. Käännä ja paista vielä 1-2 minuuttia riippuen viipaleiden paksuudesta.

Korealainen yleisdippi:

2 valkosipulinkynttä puristettuna

1 rkl seesaminsiemeniä

2 rkl gochujang-tahnaa

2 rkl seesamiöljyä

2 rkl ruokosokeria

1 rkl soijakastiketta

1 rkl riisiviinietikkaa

1 rkl juoksevaa hunajaa

Paahda seesaminsiemeniä kuumassa kuivassa pannussa. Paahda vähän ylimääräistä myös jos haluat koristella Bibimbap annoksesi sekä seesamikurkut seesaminsiemenillä. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Seesamikurkut:

1 kurkku

4 rkl riisiviinietikkaa

2 tl seesamiöljyä

1/2 tl merisuolaa

2 tl sokeria

1tl paahdettuja seesaminsiemeniä

Viipaloi kurkku ohuiksi siivuiksi. Sekoita loput ainekset seesaminsiemeniä lukuunottamatta keskenään ja kääntele kurkkuihin. Anna marinoitua vähintään 15 minuuttia. Koristele seesaminsiemenillä. Tämä on annos, jonka voi innostaa lapsetkin tekemään.

Pikakimchi:

1 kiinankaali

1 rkl suolaa

3 valkosipulinkynttä

2 cm pala inkivääriä

3 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl kalakastiketta

2 rkl gochujang-tahnaa

1 rkl ruokosokeria

1 pss retiisejä (125g)

2 porkkanaa

4 kevätsipulia

Suikaloi kaali, sekoita joukkoon suola ja anna maustua tunti. Huuhtele kaali kylmän veden alla ja kuivaa huolella. Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet ja inkivääri ohuiksi lastuiksi kulhoon. Lisää etikka, kalakastike, gochujang ja sokeri. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita tahna kaalin joukkoon. Viipaloi retiisit. Seuraavalla kerralla myös puolitan retiisit viipaloinnin jälkeen, paremmin suun kokoisia paloja, suosittelen siis. Hienonna kevätsipuli ja lisää retiisit ja kevätsipuli kaalin joukkoon. Lusikoi purkkiin ja anna fermentoitua vuorokauden ajan huoneenlämmössä. Säilyy jääkaapissa 3 viikkoa. Voit myös tarjota ilman fermentointia, jos et pysty tekemään kimchiä vuorokautta ennen.

Bibimbap

2 porkkanaa

200g siitakesieniä/ ruskeita herkkusieniä

2 kevätsipulia

2 rkl seesaminsiemeniä

Bulgogi

Kimchiä

4 kananmunaa

1 l keitettyä riisiä

Kuori ja raasta porkkanat. Viipaloi ja paista sienet, mausta suolalla ja mustapippurilla. Hienonna kevätsipuli. Paahda seesaminsiemeniä tai käytä niitä, joita jäi yli korelaisesta yleisdipistä ja seesamikurkuista. Paista kananmunat öljyssä toiselta puolelta ja mausta suolalla.

Laita kaikki raaka-aineet erikseen tarjolle, jotta jokainen voi valita mieleisensä maut.

Maukasta makumatkaa Koreaan!

Johanna

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *