Täällä kotikaranteenissa ruoka on yksi päivän kohokohdista, mutta myös stressin aiheuttaja, koska sitä pitää tehdä niin monta kertaa päivässä. Pojilla tuntuu olevan nälkä koko ajan… Kana ja jauheliha alkoivat jo kyllästyttää, joten kun K-Ruoka liitteessä tuli vastaan tämä Japanilainen lihakulho, päätin kokeilla sitä heti. En tehnyt sitä maustamattomista paistisuikaleista kuten ohjeessa lukee, vaan naudan ulkofileestä. Maustoin fileet suolalla ja mustapippurilla ja ne grillattiin mediumiksi ja paloiteltiin sen jälkeen annosten päälle.
Ohje:
400 g naudan ulkofileetä
1 sipuli
2 rkl oliiviöljyä
4 kananmunaa
Kastike:
3 rkl soijakastiketta
3 rkl riisiviinietikkaa
1- 1 1/2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 1/2 rkl sokeria
Koristeluun:
2 kevätsipulia hienonnettuna
Muutama thaibasilikan lehti silputtuna
Japanilainen riisi:
500 g sushiriisiä
6,25 dl vettä
4 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
Ota liha huoneenlämpöön ja mausta mustapippurilla ja suolalla.
Valmista kastike sekoittamalla ainekset keskenään. Kuori ja suikaloi sipuli.
Valmista riisi. Huuhdo riisiä siiviläss kylmän juoksevan veden alla, kunnes vesi on kirkasta. Laita riisi kattilaan ja lisää vettä niin, että riisi peittyy. Anna seistä 20 minuuttia ja siivilöi sitten vesi pois kattilasta. Lisää 6,25 dl vettä ja kuumenna kiehuvaksi ilman kantta. Lisää kansi. Hauduta riisiä kannen alla miedolla lämmöllä ilman kattilan avaamista 10 minuuttia tai kunnes kaikki vesi on imeytynyt riisiin. Sekoita riisin muut ainekset keskenään.
Grillaa liha oman makusi mukaan, suosittelen mediumia.
Kuullota sipulit ja lisää kastike, lämmitä niin, että sokeri sulaa. Paista kananmunat häränsilmiksi, niin että keltuainen jää valuvaksi. Silppua kevätsipuli ja basilikan lehdet.
Sekoita maustettu riisiviinietikka riisin joukkoon. Suikaloi grillattu liha.
Laita lautaselle riisiä, lusikoi päälle kastiketta ja sipulia. Lisää lihan palat ja kananmuna. Koristele kevätsipulilla ja thaibasilikan silpulla. Tarjoa heti.