Aamiainen,  Alkupala,  Kasvisruoka

Mozzarella-sienibruscetta

Minulle sattui Isänpäivämenun suunnittelussa jokin suunnittelukukkanen ja ostin ainekset kahteen alkuruokaan. Joten toisesta alkuruuasta tulikin sitten aikuisten välipala lauantaina ensimmäisen jäähallikierroksen jälkeen. Ohje on uusimmasta Glorian Ruoka&Viinistä (9/2018). Alkuperäisessä ohjeessa on Burrata-juustoa, sitä on kuitenkin hyvin hankala saada ja en saanut sitä paikallisesta Citymarketista, enkä K-Supermarketista, jotka muuten ovat hyvin varustettuja. Burrata tehdään mozzarellasta ja kermasta, joten korvasin sen mozzarellalla. Käytän aina, jos vain saan Bufala Mozzarellaa, itse asiassa, jos en saa, jätän ostamatta. Pirkan Parhailla on hyvä Bufala Mozzarella, samoin Lidlistä saa hyvää nimenomaan Bufala Mozzarellaa. Burrataa olisin todennäköisesti saanut uudesta Herkku Food Marketista tai Lentävästä Lehmästä, joka sijaitsee Hakaniemen hallissa. Nyt käyttämäni Pirkan Parhaiden Mozzarella toimi kuitenkin hyvin, koska en nähnyt järkeä ajaa ympäri kaupunkia juuston perässä. Muuten tein ohjeen mukaan tai no salaattisiemensekoitus oli Pirkan pähkinäsekoitus, joka toimi myös hyvin. Käytin siemenet morttelissa, koska pidän niistä murskattuina enemmän tällaisessa annoksessa. Ohjeessa oli myös eri sieni vaihtoehtoja, mutta valitsin tummat herkkusienet meille. Rosmariinin nappasin taas pakkasesta, jonne olin sen tuoreena pakastanut, kun kerralla harvoin kaikki menee. Ja ruohosipulin korvasin kevätsipulilla, koska sitä sattui olemaan valmiina jääkaapissa.

Leipien parhain syömishetki on kuitenkin alkuruokana ja sen seurana toimisi varmasti hyvin hyvä punaviini, nyt ruokajuomana oli vesi, koska seuraava jäähallikeikka odotti jo. Katoin pihviveitsen ja haarukan ruokailuväleineiksi, jotta rapean leivän syöminen olisi helpointa.


Ohje:

4 annosta

1 rasia tummia herkkusieniä

1/2 pieni punasipuli

1 valkosipulinkynsi

1 rosmariininoksa

1 rkl oliiviöljyä

1/2 rkl voita

1 tl luomusitruunankuorta raasteena

4 viipaletta maalaisleipää

1 pallo Burrataa/ Bufala Mozzarellaa

2 rkl siemensekoitusta/ pähkinäsekoitusta

1 rkl ruohosipulia/kevätsipulia hinenonnettuna

sormisuolaa

mustapippuria myllystä

Puhdista sienet ja paloittele ne. Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna pannu ja lisää öljy. Paista sipuleita hetki, lisää sienet ja rosmariini,  paista lisää. Lisää voi ja anna sulaa, mausta suolalla, pippurilla, sitruunankuorella ja pidä lämpimänä.

Sipaise leipiin öljyä ja paahda rapeiksi toisella pannulla. Tähän menee yllättävän kauan, joten aloita ajoissa.

Lusikoi sieniseos leiville, lisää revitty Burrata/ Bufala Mozzarella. Viimeistele siemenillä/pähkinöillä ja ruoho-/kevätsipulilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *