Luen aina Hesarin Ruokatorstain ja olen poiminut sieltä useamman reseptin talteen ja käyttöön vuosien varrella. Tämän viikon torstain lehdessä ollut korealainen japhae-nuudelit vaikutti niin herkulliselta, että testasin sitä heti sunnuntaina. Se oli todella hyvää ja maistui myös pojille, joten tässä ohje myös teille. Laitoin mausteita hieman ohjetta enemmän ja vaihdoin ulkofileen sisäfileeksi. Samoin siitakesienien määrä oli minulla pienempi, koska ostin yhden paketin ja vasta kotona huomasin siinä olevan 100g ja ohjeessa lukee 250g. Seuraavalla kerralla laitan ehdottomasti kaksi pakettia. Alun pilkkomiseen menee jonkun verran aikaa, mutta itse valmistus on nopeaa. Itse asiassa niin nopeaa, ettei ole pahitteeksi, jos keittiöön saa toiset käsiparit wokkauksen ajaksi. Annos kuva ei ole niin onnistunut kuin olin ajatellut, mutta nälkä oli niin kova kaikilla, etten jäänyt pidemmäksi aikaa kuvaamaan. Hyvää oli, jollei itse asiassa loistavaa! Teen uudelleen, varmuudella!
Ohje:
300g naudan ulko/sisäfileetä
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
1 tl (ruoko)sokeria
1/2 tl mustapippuria
Wokkiin:
300 g lasinuudelia
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 iso porkkana
1 pieni punainen paprika
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
250 g siitakesieniä
2 kananmunaa
2 rkl seesaminsiemeniä
80 g babypinaattia
3 rkl soijakastiketta
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl seesaminöljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
Leikkaa liha terävällä veitsellä niin ohuiksi viipaleiksi kuin mahdollista. Sekoita kulhoon seesaminöljy, soija, riisiviinietikka, sokeri ja mustapippuri. Lisää fileet joukkoon, peitä kelmulla ja marinoi huoneenlämmössä 30 minuuttia.
Kuori ja halkaise salottisipulit. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkospuli. Kuori porkkana ja leikkaa ohuiksi tikuiksi. Leikkaa paprika ohuiksi suikaleiksi. Kuori inkivääri ja raasta 1 rkl verran. Putsaa sienet ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Riko kananmunat kulhoon ja riko rakenne haarukalla vatkaten.
Keitä nuudelit ohjeen mukaan ja huuhtele.
Kuumenna suuri paistinpannu ja lisää tilkka öljyä. Kaada kananmunat pannuun ja kääntele pannua, jotta ne leviävät ohueksi kerrokseksi. Paista nopeasti molemmin puolin ja laita lautaselle odottamaan. Lisää öljyä ja paista siitakesienet kovalla lämmällä tummanruskeiksi koko ajan käännellen, noin 5 minuuttia. Siirrä toiselle lautaselle odottamaan. Lisää öljyä paista porkkanoita, paprikaa ja salottisipuleita kovalla lämmöllä käännellen 2-3 minuuttia. Lisää valkosipuli, inkivääri ja seesaminsiemenet. Siirrä sienten kanssa samalle lautaselle odottamaan.
Lisää jälleen hieman öljyä ja paista fileet nopeasti puolikypsiksi. Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Lisää lihan joukkoon nuudelit. Lisää myös kasviseos, pinaatti, soijakastike, hunaja, seesaminöljy, suola ja mustapippuri. Paista käännellen kunnes ainekset kuumenevat kunnolla. Laita wokki tarjolle ja koristele munakassuikaleilla.