Tein jokunen viikonloppu sitten pitkästä aikaa Kievin kanaa. Lisukkeena oli edelliseltä illalta jäänyttä sipulirisottoa. Kaipasin myös kastiketta kanan kanssa ja hetken etsittyäni löysin tämän Henkka Alenin tomaattikastikkeen ohjeen nimenomaan Kievin kanalle Ruokala sivustolta. Lisäksi karamellisoin ruusukaaleja, jotka maistuivat herkullisilta, aikuisten mielestä…Ruusukaalien ohje on Soppa 365 sivustolta ja Kievin kana on puolestaan tehty Yhteishyvän ohjeella.
Tämän venäläisen ruuan alkuruuksi sopii mitä yksinkertaisin, mutta parhain venäläinen alkuruoka eli suolakurkut smetanalla ja hunajalla. Asettelin ne valmiiksi jokaisen lautaselle ja muista käyttää nimenomaan venäläisiä suolakurkkuja. Itse ostin Citymarketin irtomyynnistä Myrttisen valkosipulisuolakurkkuja.
Kievin kanan sisään laitetaan yrteillä maustettua voita ja sen pitää olla hetki jääkaapissa, jotta se kovettuu tarpeeksi siivutusta varten, aloita siis sen valmistuksesta.
Ohje:
4 broilerin rintafileetä
Maustevoi:
80 g voita
1 valkosipulinkynsi
2 rkl silputtua lehtipersiljaa
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl kuivattua rakuunaa/ tuoretta 2 rkl
1/ 2 tl rouhittua mustapippuria
1/ 2 tl suolaa
Leivitykseen:
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 kananmunaa
2 rkl vettä
1 1/2 dl korppujauhoja
Öljyä ja voita
Aloita maustevoista. Sekoita kaikki ainekset voihin. Taputtele tangoksi, kääri muovikelmuun ja laita hetkeksi pakkaseen.
Kun voi on hieman jähmettynyt, ota se pois pakkasesta ja kuutioi. 30 minuuttiakin riittää hyvin. Laita uuni lämpenemään 200 C.
Tee broilereihin esimerkiksi fileointoveitsellä pitkittäiset taskut. Työnnä voipaloja taskuihin ja sulje cocktailtikuilla. Voita voi jäädä yli, säästä se maustevoiksi jääkaapissa.
Pane vehnäjauho ja mausteet ensimmäiseen syvään lautaseen. Muna-vesiseos seuraavan syvään lautaseen ja viimeiseen korppujauhot.
Kääntele broilerit ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa, anna niiden levähtää hetki.
Kuumenna paistinpannulla 2 rkl öljyä ja 1 rkl voita. Paista keskilämmöllä broilereihin kaunis ja rapea pinta. Laita fileet sitten uuninkestävään vuokaan ja peitä leivinpaperilla. Jälkikypsennä 200C noin 15 minuuttia. Tarkista kypsyys tarvittaessa halkaisemalla broileri. Tarjoa lisukkeena riisiä ja tomaattikastiketta sekä ruusukaaleja.
Ohje tomaattikastikkeelle:
1 prk tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
1 tl kuivattua/ 1 rkl tuoretta timjamia
2 dl kanalientä
1 rkl oliiviöljyä
Suolaa ja mustapippuria
Kuullota kuoritut ja silputut sipulit. Lisää timjami ja tomaattimurska. Kaada joukkoon kanaliemi ja anna poreilla 20 minuuttia. Soseuta lopuksi sauvasekoittimella. Tarkista maku ja lisää lopuksi suolaa ja mustapippuria.
Ohje karamellisoiduille ruusukaaleille:
1 pakkaus ruusukaaleja
Oliiviöljyä
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 sitruunan mehu
Sormisuolaa ja mustapippuria
Laita kattilaan runsaasti vettä ja kiehauta. Lisää kokonaiset ruusukaalit kiehuvaan veteen ja keitä noin 7 minuuttia. Kaada vesi pois ja anna ruusukaalien levätä hetki pyyheliinan päällä, johon imeytyy ylimääräinen vesi.
Puolita ruusukaalit.
Kuumenna oliiviöljy ja hunaja pannussa. Aseta ruusukaalit pannulle sileä puoli alaspäin ja anna niiden paistua 4-5 minuuttia, kunnes niiden pinta on kunnolla ruskistunut. Älä heiluttele tai kääntele niitä paistamisen aikana. Varo myös käyttämättä liian kuuma pannua, jottei niiden pinta pala.
Siirrä kaalit vatiin ja ripottele päälle sormisuolaa ja mustapippuria myllystä. Valuta päälle myös tilkka oliiviöljyä sekä sitruunan mehu.
2 Comments
Tuula
Kievin kana on kylläkin ukrainalainen ruoka, kuten nimestäkin käy ilmi!
Tähän aikaan varmaan suosikki monen keittiössä ja oletettavasti palannut ravintoloiden listoille!
Johanna
Hei Tuula, nimi viittaa Ukrainaan, kyllä, mutta oman tietoni mukaan, tämän ruuan juuret menevät Moskovaan ja siellä Hotelli Ukrainan ravintolaan, jossa annos kehitettiin ja nimettiin Ukrainan pääkaupungin mukaan.