Seuraan kokki Hanna G:tä Instagramissa ja tämä ohje tuli siellä jokin aika sitten vastaan. Hanna kirjoittaa blogissaan, että ohje on niin yksinkertainen, että kaikki varmasti tekevät samaa tai ainakin suuresti samanlaista, joten hän ei edes julkaise ohjetta, kunnes julkaisi ja sai positiivisen palauteryöpyn. Ohjeen nimi tulee siitä, että kun tämä ruoka loppuu niin itkettää. No piti sitä sitten kokeilla myös! Raaka-aineita on vähän ja kuten nettikeskustelijat huomauttivat, kannattaa pysyä ohjeessa, eikä sooloilla. Minulle esimerkiksi oli vaikeaa jättää mustapippuri pois maustamisesta.
Emme itkeneet kun ruoka loppui, mutta pojat nimesivät tämän ruuan Top 5 joukkoon. Edelle menee mm äidin pizza ja isän burgerit, joten arvostelu oli aika kova! Jatkoon menee siis! Teen tätä varmasti uudelleen, varsinkin arkena, kun hokipojat tarvitsevat tukevan, mutta nopeasti tehtävän ruuan ennen treenejä. Plussaa siitä, että raaka-aineita on vähän ja kaikki muu paitsi kana ja ruokakerma löytyvät valmiiksi kaapista.
Tässä linkki ohjeeseen https://hannag.fi/itkukana/
Lisukkeeksi basmatiriisin lisäksi tein salaatin, jonka kastike tehdään itse sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Kastike valmistuu nopeasti ja on hyvin maistuva. Ohje on Valittujen Palojen Vireyttä vihanneksista kirjasta, jonka sain 30-vuotis lahjaksi jo edesmenneeltä isoäidiltäni. Lämmin olo, mutta myös haikea ikävä tuli, kun luin kirjan omistuskirjoituksen taas.
Ohje sidesalaatille tomaatti-viinietikkakastikkeessa:
2 isoa kypsää tomaattia siemenet poistettuna ja karkeasti hienonnettuna
1 1/2 dl basilikan lehtiä löyhästi mittaan pakattuina
2 rkl ketsuppia
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamietikkaa
1 pieni valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2 tl suolaa
1 iso sidesalaatti esim romainesalaattia suupaloiksi revittynä
3/4 dl fetajuustoa murennettuna
Laita monitoimikoneeseen tai astiaan, johon sauvasekoitim helposti roiskuttamatta mahtuu tomaatit, basilika, ketsuppi, öljy, viinietikka, valkosipuli ja suola. Sekoita ainekset sykäytsittäin siten, että tomaatit jäävät vielä pieniksi paloiksi, mutta ainekset sekoittuvat. Lisää kastiketta haluamasi määrä salaatinlehtien joukkoon ja sekoita. Kastikkeen määrä riippuu salaattisi koosta. Sekoita ja laita tarjoululautaselle. Murustele feta päälle. Tarjoa heti.
2 Comments
Jonna
Itkukana testattu! Maistui erittäin hyvin meidän perheelle. Pojat söivät innoissaan ja ”haluan kastikkeen erikseen” -puheita ei edes meidän tarkimmaltakaan maistelijalta kuultu.
Johanna
Tosi kiva kuulla! Yksi arkiruoka siis lisää listaan! 🙂