Broileri,  Grillaus,  Iltapala

Pitaleivät grillatulla broilerilla

Näitä pitaleipiä syömme ympäri vuoden ja broilerit grillataan aina grillissä. Minulla on erilaisia lisukkeita ja jokainen täyttää leipänsä omien mieltymystensä mukaan. Tämä toimii hyvin lasten kanssa ja varsin hyvin viimeksikin, kun pöytämme ympärillä oli oman perheen lisäksi poikien kolme ystävää.

Laitoin tällä kertaa tarjolle myös kirsikkatomaatteja ja paprikaa, koska niitä oli minulla reippaasti, enkä pidä ruuan hukkaan heittämisestä. Yleensä meillä on täytteenä broilerin lisäksi vain suikaloitua kaalia, fetaa, kalamataoliiveja, sipulia tai varhaisssipulia varsineen sekä tzatsikia.

Pitaleipä grillatulla broilerilla, fetalla, oliiveilla, varhaissipulilla ja tzatsikilla

Ohje:

Pitaleipiä ruokailijoiden mukaan, noin 2 per henkilö

1 pkt broilerin sisäfileitä

Marinadi:

3 rkl oliiviöljyä

2 rkl valkoista balsamiviinietikkaa

1,5 tl kuivattua timjamia

Mustapippuria ja suolaa

1/2 prk kivettömia kalamataoliiveja

100g fetaa

1 sipuli ohueksi suikaloituna/ 2 varhaissipulia varsineen

200 g kaalia suikaloituna

Tzatsiki:

2 dl maustamatonta turkkilaista jogurttia

1 puristettu valkosipulinkynsi

1 rkl hyvälaatuista oliiviöljyä

2 rkl ohuiksi suikaleiksi leikattua mintunlehtiä

15 cm pala kurkkua

Suolaa ja mustapippuria

Halutessasi myös paprikaa ja kirsikkatomaatteja

Sekoita marinadin ainekset ja laita broilerin fileet marinoitumaan ainakin puoleksi tunniksi.

Suikaloi kaali juustohöylällä. Kuutioi feta. Grillaa huoneenlämpöiset broilerit kypsiksi ja lämmitä pitaleivät paketin ohjeen mukaan. Mieluiten uunissa tai grillissa.

Valmista tzatsiki. Raasta kurkku ja purista käsin ylimääräiset nesteet pois. Lisää jogurtin joukkoon. Purista valkosipuli ja lisää myös muut mausteet. Sekoita ja anna maustua hetken jääkaapissa.

Asettele ruoka tarjolle ja jokainen täyttököön leipänsä oman makunsa mukaan.

Tzatsiki, oliivit, feta, kaali sekä varhaissipuli
Grillattu broilerin sisäfilee
Paprikat ja tomaatit suupaloina
Pitaleivät ja grillattu broileri
Kaksi aikuista ja viisi nälkäistä nuorta miestä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *