Broileri,  Pasta

Pollo limonello

Olin kaupassa ostamassa lasagnen aineksia viime viikolla ja päätin, että kun kerran olen kaupassa, ostan myös seuraavan päivän ruuan ainekset. Mutta pää löi ihan tyhjää, eikä ideoita tullut, joten otin oven suussa olevan K-ruokalehden käteeni selasin läpi ja valitsin nopeasti tämän Pollo limonellon kokeiluun.

Ruoka oli ihan maukas, mutta aikuisena olisin maistanut vieläkin enemmän sitruunaa kastikkeessa. Laitoin 2 ruokalusikallista, mutta se hävisi melko helposti jogurtin ja kerman alle. Toisaalta, jos sitruunaa olisi ollut enemmän, en usko että pasta olisi maistunut pojille niin hyvin, joten kirpeydessä hävittiin, mutta poikien vatsan täytteellä voitettiin.

Pollo limonello

Ohje:

1 rs broilerin fileetä

350 g haluamaasi pastaa

1 rkl oliiviöljyä

1 tl suolaa

1/2 tl kurkumaa

Ripaus cayennepippuria

1 tlk ruokakermaa

1 valkosipulinkynsi

2 rkl sitruunanmehua

1 tl (luomu)sitruunankuorta

2 rkl juoksevaa hunajaa

1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

200 g turkkilaista jogurttia

1 tl mustapippuria myllystä

1/2 ruukkua lehtipersiljaa

Kuutioi broileri. Silpu valkospipuli. Raasta sitruunankuori ja purista sen mehu. Raasta myös inkivääri. Paista broileri oliiviöljyssä ja mausta suolalla, kurkumalla ja cayennepippurilla. Lisää pannulle kerma, hunaja, inkivääri ja valkosipuli. Keitä kunnes kerma on hieman paksuuntunut. Lisää sitruunan kuori ja mehu sekä jogurtti. Lämmitä kastike varovasti, älä keitä. Mausta mustapippurilla. Keitä ja valuta pasta ja sekoita kastikkeen kanssa. Lisää silputtu lehtipersilja.

Pollo limonello tarjolla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *