Syntymäpäivillä oli ruuan jälkeen kakku, jonka koristelin sankarin toiveteeman mukaan. Kaksi juhlijaa on gluteiinittomalla ruokavaliolla ja etsiessäni heille kakun korviketta löysin Kinuskikissan blogista nämä kinuskitaskut tai oikeastaan tacokuoret, joiden ajattelin puhuttelevan kaikkia vieraita, joten tein niitä koko porukalle. Ne sopivat myös teemaltaan oikein hyvin burritojen jälkiruuaksi.
Sokerin sulaminen otti aikansa, mutta sekoitin sokeria huolella ja lopuksi se alkoi sulaa ja lisäsin loput ainekset joukkoon. Jauhot voivat olla maissia tai vehnää, itse valitsin maissin gluteiinittomien vieraiden vuoksi.
Täytteenä voi olla mitä vain tuoreita marjoja ja hedelmiä. Itse valitsin mansikat, pensasmustikat, vadelmat sekä persikan. Lisäksi laitoin pöytään kermavaahto pursottimen ja rouhin Fazerin Sinisestä suklaarouhetta ja kaikki saivat täyttää taskut oman makunsa mukaan.
Kinuskitaskut maistuivat kaikille ja jättivät melkein kakun varjoonsa.
Ohje 13 taskulle:
1 dl sokeria
75 g voita
3/4 dl vaaleaa siirappia
1 1/2 dl maissijauhoja (tai vehnäjauhoja)
Hedelmiä ja marjoja oman makusi mukaan
Kermavaahtoa
Rouhittua suklaata
Mittaa sokeri kattilaan ja lämmitä keskilämmöllä sekoitellen. Sokerin tulee sulaa jokaista kidettä myöten ja muuttua kullanruskeaksi. Lisää tämän jälkeen voi ja siirappi. Sekoita kunnes voi on sulanut. Ota pois liedeltä ja siivilöi jauhot joukkoon. Sekoita.
Laita ruokalusikallinen kahden lusikan avulla leivinpaperille, kolme per pellillinen. Voit jättää taikinan keoksi, ne leviävät ja sulavat uunissa. Paista 200C 6-8 minuuttia. Tarkkaile kypsymistä. Ne saavat rusehtua ja reikiintyä reunoilta. Jos taskut ovat kiinni toisissaan, erota ne varovasti veitsellä. Kun ne ovat jäähtyneet 3-5 minuuttia ja pystyt koskemaan niihin, pyöräytä ne foliorullan päälle. Huomioi, että kinuskitasku jää tarvittavan verran auki. poista folio, kun tasku on jähmettynyt.