Aasia,  Broileri,  Riisi,  Salaatti

Kung pao kana ja thaimaalainen kaalisalaatti

Yksi luetuimmasta ja eniten positiivista palautetta saanut ohjeeni täällä blogissa on ollut Kung po kana. Se on myös ehdottomasti yksi perheemme yhteisistä suosikkiruuista. Siksi innostuin heti kokeilemaan tätä Kung pao kanaa, kun se tuli Glorian ruoka&viini lehdessä vastaan etsiessäni ruokia pääsiäiseksi.

Ruoka oli todella maistuva ja myös kaunis annos. Pojat kasvavat jo sen verran ja syövät enemmän, että hetken kesken ruokailun pelkäsin ettei 400g broileriannoksesta riitä tarpeeksi kaikille. Saattaa olla jo todella lähellä, että annoksia pitää tuplata, jotta pojat saavat vatsansa täyteen. Kuopuksella oli päivällä lätkämatsi ja sen jälkeen niin kova nälkä, ettei muuta ehtinyt syömiseltään puhua kuin, että hyvää on, älkää ottako kaikkea, otan lisää!

Ruoka oli hieman tulista, mutta ei liikaa näille pojille, jotka ovat chiliin tottuneita. Annoksen ainoat chilit olivat kaksi kappaletta kuivattuja chilejä, jotka paistetttiin kevyesti öljyssä ja jätettiin kokonaisiksi ja syömättä ja ne toivat näin vain öljyn kautta ruokaan makua.

Lisukkeeksi tein Klassinen thaikeittiö kirjasta kaalisalaatin, jota olen tehnyt useasti ennenkin. Reseptin yläkulmaan kirjaan olen kirjoittanut: ”Tee tuplana, on tosi hyvä!” Tällä kertaa tein vain yksinkertaisen annoksen, kuten alla oleva ohjekin on, koska söimme vain omalla porukalla. Kun teen tätä vieraille, teen tätä kaksin- joskus jopa kolminkertaisen annoksen. Silppumista siinä kyllä on, mutta maku palkitsee. Kookosmaitoa jää yli, joten suunnittele niin, että teet parin päivän sisällä ruokaa, johon voit loput käyttää.

Kung pao kanaa ja thaimaalainen kaalisalaatti

Ohje kung pao kana:

400 g broilerin(sisä)filettä

1/2 dl maapähkinöitä

3 valkosipulinkynttä

2 tl raastettua inkivääriä

2-3 kevätsipulia

3 rkl oliiviöljyä

2-3 kuivattua chilipalkoa

Marinadi:

1 rkl soijaa

2 tl kuivaa sherryä/ kiinalaista riisiviiniä

1 1/2 tl maissitärkkelystä

Kastike:

2 rkl balsamiviinietikkaa

2 tl soijaa

2 tl hoisin-kastiketta

2 tl seesamiöljyä

4 tl (ruokokide)sokeria

2 tl maissitärkkelystä

1/2-1 tl mustapippuria myllystä

Lisäksi:

Jasmiiniriisiä

Jos teet myös salaatin, paahda molempien ohjeiden maapähkinät yhtäaikaa. Lämmitä uuni 225 C. Laita pähkinät uuninpellille leivinpaperin päälle ja paahda uunissa noin 5 minuuttia. Ota uunista pois, anna jäähtyä, kuori pähkinät. Vahdi pähkinöitä paahtamisen ajan, ne palavat helposti.

Maapähkinät uuniin
Maapähkinät paahdettuina uunista ulos
Kuori jäähtyneet pähkinät

Paloittele broilerinfileet ja tee marinadi. Laita broilerinpalat marinadiin ja anna niiden maustua huoneenlämmössä 15 minuuttia.

Broilerinpalat marinoitumassa

Kuori ja siivuta valkosipulinkynnet. Hienonna kevätsipulinvarret, laita valkoiset ja vihreät osat erikseen.

Kevätsipulit silputtuna, vihreät ja valkoiset osat erikseen

Tee kastike. Sekoita kastikkeen ainekset yhteen.

Kastike

Kuumenna öljy wokkipannussa. Paista kuivattuja chilejä noin puoli minuuttia. Pidä chilit kokonaisina koko paistamisen ajan loppuun asti. Itse laitoin kaksi chiliä ja se riitti tulisuudeksi hyvin koko perheelle.

Kuivatut chilit ja suikaloidut valkosipulit

Nosta broilerinpalat marinadista pannuun ja paista kypsiksi. Lisää kevätsipulin vaaleat osat, valkosipulit ja raastettu inkivääri. Paista noin puoli minuuttia. Lisää kastike. Ja sekoita pähkinät joukkoon. Nosta tarjolle ja koristele kevätsipulin viherällä osalla. Tarjoa lisänä jasmiiniriisiä.

Kung pao kanaa
Kung pao kanaa ja thaimaalainen kaalisalaatti

Ohje thaimaalaiselle kaalisalaatille:

1 kiinankaali

3 valkosipulinkynttä

1 punainen chili

3 salottisipulia

2 rkl paahdettuja maapähkinöitä karkeana rouheena

2 rkl oliiviöljyä

Kastike:

1 rkl kalakastiketta

1 limetin raastettu kuori

2 rkl limetinmehua

1 1/4 dl kookosmaitoa

Valmista salaatinkastike. Raasta limen kuori ja yhdistä limenmehuun, kalakastikkeeseen ja kookosmaitoon.

Kaalisalaatin kastikkeen ainekset

Suikaloi salottisipulit ja silpu chili. Kuumennä öljy pannussa ja paista kunnes sipulit ovat kauniin ruskeita.

Salottisipulit ja chili pienennettynä
Salottisipulit ja chili paistumassa
Salottisipulit ja chili paistettuna

Paista suikaloidut valkosipulit erikseen ja yhdistä salottisipulien ja chilin joukkoon.

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää suola. Lisää suikaloitu kiinankaali kiehuvaan veteen 2-3 minuutin ajaksi. Valuta ja siirrä kulhoon odottamaan.

Kiinankaali kiehumassa vedessä

Yhdistä jäähtyneeseen kaaliin kastike, sekoita hyvin ja aseta tarjoiluastiaan. Ripottele sipulit ja chili pinnalle ja koristele maapähkinärouheella.

Thaimaalainen kaalisalaatti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *