• Aasia,  Broileri,  Jälkiruoka,  Juhlat,  Juomat,  Kasvisruoka,  Kattaus,  Keitto,  Nuudeli

    Ramen-keitto, mango-kookossmoothie, cantaloupe-shotti, inkivääri-limettibooli sekä hedelmät sitruunaruoholiemessä

    Kutsun ennen joulua poikien kummeja tapaamaan poikia, syömään sekä tietysti vaihtamaan paketteja. Poikien lätkän vuoksi yhteisen ajan löytäminen on joskus todella haastavaa. Tänä lauantaina esikoisen treenit loppuivat 10:15 ja kuopuksen matsi alkoi 15:00, joten siihen väliin jäi hyvin kummien mentävä rako lounaan merkeissä. Tämän perheen aikuiset ovat kasvissyöjiä, mutta lapset sekäsyöjiä. Halusin keksiä ruuan, joka sopii kaikille ja jonka saan valmiiksi 11:30 mennessä ja on kuitenkin arkiruuasta poikkeavaa. Tällaiseksi ruuaksi valikoitui ramen-keitto, jossa jokainen voi täyttää oman lautasensa oman makunsa mukaan, niin aikuiset kuin lapsetkin. Ramenin lisäksi halusin pöytään myös jotain muuta erikoisempaa. Glorian ruoka & viini lehtiä selatessani vastaan tulivat mango-kookossmoothie, cantaloupe-shotti sekä inkivääri-limettibooli, joka oli tietysti ilman alkoholia.…

  • Aamiainen,  Juomat

    Inkivääri sai shottiin kaveriksi chilin ja sitruunaruohon

    Tein indonesialaista broilericurrya ja totesin, että ylimääräiset sitruunaruohonvarret menevät todennäköisesti hukkaan ja osa chileistäkin on hieman jo nahistuneita, ei niin napakoita, joten ajattelin tehdä uuden shotin aamuihin siinä ruuan ohella. Vanhakin oli jo loppuun juotu ja inhoan todella ruuan hukkaan heittämistä. Edellinen tänne postaamani inkivääri-minttushotti oli tarkoituksella mieto, jotta se maistuu myös ala-asteikäisille lapsille. Nyt ajattelin tehdä jymäkämmän, kun kerran chiliäkin oli jo tulossa. Sitruunaruohonvarsista olin kahdesta käyttänyt jo tyven, joten laitoin yhden kokonaisen ja kaksi tyvetöntä. Tyvessä on enemmän makua. Vähensin nestettä edellisestä ja tulos oli hyvä!  Nesteen määrällä voit siis muokata sitä, miten vahvan haluat shotin olevan. Tässä on shotti aikuiseenmakuun aamuihin. Aluksi tulisuus ei tunnu, mutta lopuksi…

  • Aamiainen

    Inkivääri-minttushotti aamuihin

    Olen innostunut inkiväärishoteista aamuisin ja niin on perheenikin. Terveysvaikutuksista on eri mielipiteitä, mutta en mene nyt niihin. Kaupan shotit tulevat melko pian hyvin kalliiksi, puhumattakaan muovin määrästä, joka tällä hetkellä mietityttää paljon. Shotti on kuitenkin helppo tehdä itse ja säilyy jääkaapissa muutaman viikon. Tällä kertaa lisäsin myös minttua, se tasoittaa hyvin inkiväärin vahvaa makua. Tällä ohjeella shotti ei ole mielestäni liian terävän makuinen. Toivottavasti pidät tästä ja innostut itsekin tekemään ihanan aamun jymyherätyksen! Käytän usein keittiövaakaa, koska haluan olla tarkka määristä. Vaakani on aina säilössä talouspaperitelineen alla, joten se on helppo ottaa käyttöön ja näin ollen se tulee otettua käyttöön, kun ei tarvitse kaivella kaappien perukoilta. Vaa’assa on myös nollaus…