Tänään oltiin klassikkojen äärellä, kun arkiruuaksi valmistui perunamuusi ja lihapullat. Ensimmäistä kertaa kävi niin, että 400g jauhelihaa ei melkein riittänyt tälle perheelle, sen verran monta lihapullaa pojat söivät ja enemmänkin olisi mennyt. Tästä annoksesta tuli 20 lihapullaa. Kohta pyörittelen lihapullia kuin Markkasen äiti, yli 90 kerralla…. Minulla oli myös päässyt korppujauhot loppumaan ja korvasin ne pankojauhoilla, hyvin toimi! Tässä siis sinulle lihapullien ja hyvin maukkaan kastikkeen ohje, poimin ne Yhteishyvästä ja muokkasin hieman ohjetta maustamalla pullia lisää. Lisukkeena meillä oli punajuuria ja cocktailkurkkuja. Ohje: 2 dl kermaviiliä 1 dl korppujauhoja 1 sipuli 1 rkl oliiviöljyä 1 kananmuna 2 tl paprikajauhetta 1/2 tl grillimaustetta 1 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria 400…
-
-
Perunarieska perunamuusin lopusta
Leivon harvoin, mutta jos leivon se on yleensä suolaista. Perunarieskoja teen melkein aina, kun meillä on ollut perunamuusia ruokana. Muusia usein jää koska käytän koko 1 kg pussillisen perunoita muusiin. Koska jos jätän pussin pohjalle muutaman perunan, niiden todennäköisin seuraava kohde on biojäte kuin leikkuulauta. Tämä ohje on helppo ja muut raaka-aineet sinulla todennäköisesti on aina valmiina kotona. Ja taas ohje on niin yksinkertainen, että sen voi tehdä yhdessä lasten kanssa tai antaa kokonaan heidän hommaksi ja ottaa vastaan minkämallisia rieskoja tahansa, koska makuhan on se pääasia! Ohje on netistä, Kotikokin sivuilta, taitaa olla muuten Suomen katsotuin perunarieskaresepti! Ohje: 3 dl perunamuusia 1 tl suolaa 1 muna 2-3 dl vehnäjauhoja…