• Broileri,  Riisi

    Sitruunainen kanapata

    Kun syksy saapuu, alkavat pataruuat houkuttelemaan. Tämä ohje tuli vastaan Yhteishyvän sivustolla, kun etsin arkeen sopivaa pataa. Valmistus oli nopea ja pata odotti rauhassa uunissa jälkikasvua, jonka treenit loppuivat melko myöhään. Pata valmistetaan paistileikkeistä ja niistä tulee paljon enemmän makua kuin fileistä. Minulla oli myös puolikas timjami keittiössä, enkä halunnut sen vain kuivuvan hukkaan, joten se pääsi tähän pataan. Ohje: 450 g broilerin maustamaton paistileike 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 1 ruukku timjamia 1 sitruuna 1/2 rkl rypsiöljyä 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria 1/2 tl sokeria 1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa 2 dl ruokakermaa Ota broileri huoneenlämpöön. Kuori ja hienonna sipulit. Nypi timjamista lehdet. Pese ja raasta sitruunankuori ja puserra mehu.…

  • Jauheliha

    Marokkolainen jauhelihapata

    Arkiruuan keksiminen on täällä välillä niin vaikeaa, samoja ruokia pyöritän paljon, siksi blogissa on välillä hiljaistakin, kun syömme jo julkaistuja ruokia. Välillä kuitenkin samat ruuat kyllästyttävät ja silloin etsin netistä uusia ohjeita. Käytän eniten K-ruuan, Yhteishyvän, Valion ja Soppa365 sivujen ohjeita, kun etsin arkiruokia. Tämä ohje tuli vastaan K-ruoka sivuilla ja se vaikutti hyvältä vaihtelulta, vaikka pohjana olikin tuttu jauheliha. Couscousta teen harvemmin, mutta se olisi hyvää vaihtelua pastalle ja riisille. Lisukkeina ohjeessa oli myös granaattiomenansiemeniä ja aprikoosia, mutta ne tarjosin erikseen, jotta pojat voisivat laittaa annoksensa päälle vain ne, jotka itse haluvat, jotta varmasti syövät kunnolla. Ja arvasinhan minä, he söivät annoksen ilman granaattiomenaa, aprikoosia ja yrttejä, mutta jogurttikastiketta…

  • Broileri,  Juhlat,  Lisuke

    Lyonin kana

    Tämä Glorian ruoka ja viini lehden ohje on nyt tullut niin monessa kohdassa vastaan, että pakko sitä oli itsekin kokeilla. Myös pataruuat näin iltojen kylmetessä ja pimeyden vallatessa maailman alkavat tuntumaan erittäin hyviltä viikonloppuruoka vaihtoehdoilta. Lyönin kana oli varsinkin vanhempien makuun, mutta maistui pojille myös. Terttutomaattien ohjeen olen jakanut jo aiemminkin, mutta tässä se vielä uusiksi. Ohje: 1 pkt broilerin rintafileetä 1 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria myllystä 2 rkl + 2 rkl voita 1 1/2 dl punaviinietikkaa 6 valkosipulinkynttä 1 laakerinlehti 1 1/2 dl kanalientä 2 rkl tomaattipyrettä 200 g ranskankermaa 1/2 ruukkua rakuunaa Lisäksi: 1/2 ruukkua rakuunaa Pitkäjyväistä riisiä Aloita laittamalla uuni lämpenemään 225 C. Silppua valkosipulinkynnet. Levitä…

  • Liha,  Salaatti

    Feijoada-nyhtöpossupata ja mangosalaatti

    Feijoada on brasialainen pataruoka, jota syödään perheen ja ystävien kesken lauantaisin lounaana. Se on Brasiliassa viikon tärkein ruokahetki, jolloin ihmiset kokoontuvat yhteen tekemään ruokaa, syömään ja juoruamaan. Feijoadan uskotaan olleen alunperin plantaaseilla työskennelleiden afrikkalaisperäisten orjien ruokaa. Orjat säästivät muille kelpaamattomat lihat ja hauduttivat ne hitaasti kypsiksi ja lisäsivät joukkoon helposti saatavilla olevia ja halpoja papuja. Feijoadasta on useita versioita, riippuen siitä missä päin Brasiliaa sitä valmistetaan. Mustapapujen sijaan feijodassa voi olla myös kurpitsaa tai valkopapuja. Lisänä voi olla myös erilaisia ruhonosia kuten pekonia, porsaan kieltä, korvia tai saparoita. Tässä minun ohjeessani on possun niskaa ja raakaa chorizo-makkaraa ja olen tehnyt tämän Brassiruokaa kirjan ohjetta mukaillen. Tein tätä siis pääruuaksi lauantaivieraillemme,…

  • Liha

    Moskovanpata sunnuntaihin Mysi Lahtisen tapaan

    Tämä on oivallinen pataruoka talven pimeisiin iltoihin. Olen tehnyt tätä useamman kerran ja lihan laatu on tässä tärkeää, että varmasti murenee, kun kypsyy uunissa. Ohjeessa on naudan paisti, olen viimeiset kerrat tehnyt sisäpaistista ja mureaa on tullut. Tein puolikkaan annoksen meille neljälle. On tärkeää, että käytät juuri venäläisiä suolakurkkuja, näin saat autenttisen maun. Lisänä tarjosin riisiä, vaikka Mysi Lahtinen suosittelee perunoita. Ohjeen olen poiminut talteen Kodin Kuvalehdestä. Alkuruuaksi laitoin vain yksinkertaisesti venäläisiä suolakurkkuja juoksevan hunajan ja smetanan kera. Valmistukseen menee noin kaksi tuntia, joten varaudu siihen, ettei ruokaseurueesi tule odotellessa liian nälkäiseksi. Herkullisia patahetkiä! Ohje: 3 sipulia 3 venäläistä suolakurkkua voita 3 rkl juoksevaa hunajaa 2 tl rouhittua mustapippuria ripaus…