• Jauheliha,  Riisi

    Kreikkalainen lihamureke

    Lapsuuden kodissani oli toisinaan mureketta sunnuntairuokana. Itse olen aikuisena tehnyt vain muutaman kerran lihamurekkeen. Kun Pirkka-lehdessä tuli vastaan tämä kreikkalainen lihamureke, päätin kokeilla sitä heti, koska sen mausteet ja tomaattinen kastike kuulostivat niin hyviltä. Teimme tätä sunnuntairuokana ja lisukkeena meillä oli riisiä ja raikasta salaattia. Ja itseasiassa en valmistanut mureketta itse, vaan sen teki 12-vuotias esikoisemme. Minä vain nostin ainekset esille ja autoin mittaamisessa. Mureke maistui kaikille ja salaatin lisäksi olisi lisukkeiksi sopinut muutakin kreikkalaista ruokaa kuten viininlehtikääryleitä ja tzatzikia, mutta ne jäivät tällä kertaa tekemättä. Ohje: 2 pkt paistijauhelihaa 3 kananmunaa 3/4 dl korppujauhoja 1/2 pkt fetajuustoa 100g (ei salaattijuustoa) 1/2 ruukkua lehtipersiljaa 2,5 rkl Dijon-sinappia 1/2 tl suolaa…

  • Broileri,  Jauheliha,  Riisi

    Broileri-vuohenjuustomureke

    Joulu on taakse jäänyt ja poikien lätkät pyörivät täysillä. Edessä on taas 11 päivän putki, jossa vain yhtenä päivänä ei ole treenejä. Tarvitaan siis ravitsevia, maistuvia ja nopeasti valmistuvia ruokia. Otin ensi kertaa kokeiluun tämän murekkeen Yhteishyvä lehdestä. Ja se toimi, valmistelut veivät 15 minuuttia ja uuniaika oli 30 minuuttia. Odotellessa ehdin jopa siivota pari keittiön laatikkoa ja perkaa käyttämöttömiä välineitä pois. Pojat ensin vierastivat yksittäisiin annosastioihin tekemääni mureketta, mutta maistettuaan tilasivat sitä heti uusiksi seuraavana päivänä. Se on aina paras palaute, että ruokaa toivotaan tehtävän myös uusiksi! Lisukkeeksi tein currykastikkeen (jauhe+maito Knorr) riisiä sekä salaattia. Ohje: 400 g broilerinjauhelihaa 3/4 dl korppujauhoja 1 dl ruokakermaa 125 g vuohenjuustolevitettä 1…