Tein taas perjantaina koko viikonlopun ruokalistan valmiiksi ja kävin ilallla kaupassa. Näin koko viikonloppu jää kauppavapaaksi, joka sopii minulle mainiosti. Esikoisella oli jo aikaisin lauantai-aamulla lätkämatsi ja hän on aina nälkäinen matsin jälkeen, joten suunnittelin aamupäivään helpon, mutta toimivan lounaan. Toiseksi uusimmassa Kodin Kuvalehdessä oli todella houkettulevan näköinen gnocchiresepti, mutta koska en saanut kummastakaan perjantaina käymässäni ruokakaupasta gnoccheja, niin vaihdoin ne lennosta ravioleihin. Aikuiset olisivat syöneet molempia, mutta ehkä pojille kuitenkin maistuisivat raviolit paremmin. Tähän ohjeeseen tuli myös herkkusieniä antamaan lisää makua ja valitsen aina, jos mahdollista ruskeat herkkusienet, niissä on mielestäni paljon paremmin makua. Mausteena oli myös tuoretta rosmariinia ja kuten olen aiemmin kertonut, pakastan aina loput rosmariinin oksat,…
-
-
Kookoksinen bataattikeitto ja sämpylät
Tänään meillä oli käymässä yksi kummitytöistäni, 12-vuotias tanssityttö. Hän oli tällä kertaa ilman vanhempiaan, koska vanhemmat olivat päivän auttamassa omia vanhempiaan ja minä toimin kummina apuna tytön harrastuskuskauksissa. Oli todella ihanaa olla kummitytön kanssa kerrankin kahden ja keskittyä vain häneen, meillä oli erittäin kivat keskustelut ja pääsin taas hyvin perille, mitä hänelle kuuluu. Kummityttöni on myös innokas leipoja ja teimme ruokia yhdessä, samalla rupatellen. Kummityttö tuli suoraan treeneistä meille ja myös esikoinen oli aamujäillä. Tein lounaaksi kaikille bataattikeiton, joka taas-yllätys yllätys- on aasialaisvivahteinen, leivoin sämpylöitä ja tein jälkiruuaksi marjapannukakun. Keiton ja sämpylöiden ohje tässä, pannukakun saat huomenna. Tästä määrästä riitti hyvin kahdelle nälkäiselle aikuiselle ja lapselle, sekä jäi myös hieman…