• Alkupala,  Grillaus,  Juhlat,  Leipominen,  Liha,  Lisuke,  Salaatti,  Suolainen piiras

    Glaseeratut ribsit, punainen chimichurri, argentiinalainen kesäsalaatti sekä fugazetta eli argentiinalainen sipuli-mozzarellaleipä

    Koska tämä pääsiäinen vietettiin kotona sosiaalisen eristyksen vuoksi jäi myös ruuanvalmistukselle enemmän aikaa. Siksi päätimme myös aloittaa kesäruokakauden ja valmistaa vuoden ensimmäiset ribsit. Olen tehnyt ribsejä vasta muutaman kerran ja kokeilen yhä eri ohjeita. Tämä ohje on Glorian ruoka&viinistä ja hyvin tomaattinen ja siksi omaan makuuni hyvin sopiva. Ribsit keitetään ensin ja sen jälkeen paistetaan nopeasti grillissä kypsiksi ja glaseerataan vielä marinadilla. Lisukkeeksi tein punaista chimichurria, joka on aina yhtä hyvää ja toimii minkä tahansa grilattavan lihan lusukkeena. Samassa ohjeessa Glorian ruoka&viini ribsiohjeen kanssa oli myös argentiinalainen kesäsalaatti sekä fugazetta-leipä ja ne pääsivät molemmat heti kokeiluun. Salaatti oli todella raikas ja hyvä ja edes pojat eivät vierastaneet salaatin mustapapuja. Itse…

  • Leipominen

    Perunarieska perunamuusin lopusta

    Leivon harvoin, mutta jos leivon se on yleensä suolaista. Perunarieskoja teen melkein aina, kun meillä on ollut perunamuusia ruokana. Muusia usein jää  koska käytän koko 1 kg pussillisen perunoita muusiin. Koska jos jätän pussin pohjalle muutaman perunan, niiden todennäköisin seuraava kohde on biojäte kuin leikkuulauta. Tämä ohje on helppo ja muut raaka-aineet sinulla todennäköisesti on aina valmiina kotona. Ja taas ohje on niin yksinkertainen, että sen voi tehdä yhdessä lasten kanssa tai antaa kokonaan heidän hommaksi ja ottaa vastaan minkämallisia rieskoja tahansa, koska makuhan on se pääasia! Ohje on netistä, Kotikokin sivuilta, taitaa olla muuten Suomen katsotuin perunarieskaresepti! Ohje: 3 dl perunamuusia 1 tl suolaa 1 muna 2-3 dl vehnäjauhoja…