• Broileri,  Jauheliha,  Pasta

    Lasagne pollo limonello

    Tämä resepti tuli vastaan, kun tarvitsin ruuan, jonka pojat voisivat lämmittää itse seuraavana päivänä valmistuksesta. Mielestäni kaikki ruuat, eivät maistu lämmitettyinä niin hyvältä, mutta lasagen ja muut laatikot mielestäni toimivat myös lämmitettyinä. Tässä ohjeessa kananjauhelihan joukkoon lisätään maitoa ja se tuntui aluksi hieman arveluttavalta, mutta tässä ohjeessa yhdistetään maitokastike ja lihakastike, eikä tehdä erikseen kuten lasagnessa yleensä, joten lopputulos oli sama. Sitruuna maistui vain hyvin vähän, joten jos pidät sen mausta, niin lisää vähän reippaammin. Meillä se toimi hyvin näin, vain pieni aavistus maussa. Käytin taas tuore lasagnea, joka mielestäni kypsyy kuiva lasagnea paljon paremmin. Tämän ohjeen löysin Valion sivuilta. Ohje: (Tuore) Lasagnelevyjä 2 rkl rypsiöljyä 600 g kanan jauhelihaa…

  • Jauheliha

    Kaalilaatikko

    Näin Stockmannin Herkussa niin hyvän näköistä varhaiskaalia, että päätin saman tein valmistaa siitä kaalilaatikkoa. En ole ennen kaalilaatikkoa valmistanut, koska se on aina äänestetty kumoon perheen miesten toimesta. Tällä kertaa pojille oli jäljellä eilistä ruokaa, joten tein meille aikuisille kaalilaatikkoa. Ja ai että oli hyvää, niin hyvää että vein annokset myös naapurin eläkeläispariskunnalle, koska tämäkin laatikko on parhaimmillaan lämpimänä ja heti tuoreeltaan. Ja mikä parasta, sitä ei mennyt yhtään hukkaan, vaikkei pojat syöneetkään sitä kanssamme. Ohje on Glorian ruoka&viinistä. Ohje: 800 g keräkaalia 1 keltasipuli n. 0,5 dl öljyä 1 tähtianis 400 g jauhelihaa 2 dl ohrahelmiä 1 tl kuivattua meiramia 1 tl suolaa 6-8 dl lihalientä 1 rkl siirappia…