• Aasia,  Broileri

    Maapähkinäkana

    Seuraan Instagramissa anna_s_tablen tarinoita ja hänellä on joka kerta todella hyvännäköisiä annoksia ja juuri niistä raaka-aineista, jotka meidän perhettä puhuttelevat parhaiten. Kaikista ohjeista on myös selkeät videot, joka tekee aloittamisesta huomattavasti helpomman. Ohjeet ovat englanniksi ja joskus joudun jotkut raaka-aineet tarkistamaan, kun en ole ihan varma. Tällä kertaa se oli turmeric, joka on kurkuma. Tämän ruuan tein yhtenä sunnuntaina ja kyselyn tuloksena julkaisen ohjeen nyt suomennettuna täällä blogissani. Ohje: Kastike: 400ml kookosmaitoa 100g (karkeaa) määpähkinävoita 2 rkl soijakastiketta 1 rkl kalakastiketta 1,5 rkl punaista carrytahnaa 1/2 tl kurkumaa 1 rkl seesamiöljyä 1 tl hunajaa 1/2 limen mehu 1 pkt broilerin (sisä)fileitä Lisäksi: 4 silputtua valkosipulinkynttä 1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä…

  • Aasia,  Alkupala,  Broileri,  Jauheliha,  Lisuke,  Riisi,  Salaatti

    Larb Gai, thaimaalainen jauhelihasalaatti salaatinlehdellä sekä kookoskastikkeen joukossa

    Olen joskus saanut kommenttia, että perheemme syö paljon aasialaista ruokaa ja niin se taitaa olla. Aasian maut ja tulinen ruoka puhuttelevat koko perhettämme. Ja vielä enemmän niihin tulee palattua nyt, kun Covid-19 tilanteen vuoksi ei pääse matkustamaan, silloin pitää vain makumatkailla. Olen aina pitänyt salaateista, jotka tarjoillaan salaatinlehdillä ja täällä blogissa on aiemmin jo yksi ohje. Tässä ohjeessa on puolestaan siihen verrattuna paljon enemmän raaka-aineita ja siksi myös makua on enemmän, mutta myös työvaiheiat on enemmän. Tämä ohje on Soppa365 sivustolta ja siellä oli lopussa vinkki, että jos salaattia jää yli, lopun voi sekoittaa seuraavana päivänä kookosmaitoon ja tarjota riisin kera. Molemmat ohjeet puhuttelivat minua, joten tein molemmat heti samalla…

  • Aasia,  Broileri,  Keitto

    Pehmeän tulinen broilerikeitto

    Kuten kerrottua poikien lätkätreenit pyörivät jo täysillä. Joka päivä tarvitaan ravitsevaa ja nopeasti valmistuvaa ruokaa. Tällä kertaa tein pienen tauon jälkeen keittoa ja havahduinkin miettimään, että me syömme melko harvoin keittoa, niitä voisi todellakin tehdä useamminkin. Ehkä yksi syy keittojen vähyyteen on se, että itseä puhuttelee useat sosekeitot, kuten bataattikeitto, purjo-perunakeitto tai kurpitsakeitto, mutta pojat eivät vielä paljon sosekeitoista innostu. Pieni annos menee alkuruokana, mutta pääruokana ei vielä. Tässä keitossa on kuitenkin meille paljon tuttuja makuja ja myös broileria ja nuudelia, joten se maistui kaikille ja itse asiassa loppui kesken. Ohje on Yhteishyvän resepteistä talteen poimittu. Ohje: 1 rkl oliiviöljyä n 2 tl punaista currytahnaa 400 g broileria (sisäfileitä) suupaloiksi…

  • Aasia,  Broileri,  Jauheliha,  Riisi,  Salaatti

    Kanaa vihreässä thaicurrykastikkeessa ja kurkku-ananassalaatti

    Vaikka jääkiekko rytmittää vahvasti viikonloppumme, ehdin silti yleensä tehdä ajallisesti vaativamman ruuan ja yleensä myös alkuruuan. Jenkkiviikon ja oman Englanti työviikkoni jälkeen, kaipasimme koko perhe aasian makuja. Siksi söimme lauantaina kiinalaista ja sunnuntaina thaimaalaista ruokaa. Olen tosiaan vasta blogia kirjoittaessani huomannut, miten paljon kotiruokamme vivahtaa Aasiaan. Mutta hyvä niin, se maistuu kaikille ja antaa hyvää lisärepertuaaria. Tänä sunnuntaina halusin kokeilla kananjauhelista tehtyä mausteista kastiketta, joka tarjoillaan salaatinlehdellä. Tämä oli alkuruokamme ja tästä tulee postaus erikseen. Kastiketta oli kuitenkin niin reippaasti, että tarjosin sitä myös erikseen ja se maistui lapsille oikein hyvin. Alla kuva päivän kattauksestamme. Tänään annan ohjeen pääruuallemme, joka oli lempeän makuinen vihreä thaicurrykastike kanalla ja sen ohessa kurkku-ananassalaatti.…

  • Aasia,  Broileri,  Riisi,  Salaatti

    Vietnamilainen Mimosariisi ja vihreä thaimaalainen salaatti

    Tänään oli upea -10 C asteen aurinkoinen talvisunnuntai ja laskettelupäivän jälkeen tämä lämmin riisi grillatulla broilerilla höystettynä maistui taivaalliselta koko perheelle. Riisi keitetään kookosmaidossa ja se toi makuun herkullista pehmeyttä. Tämä ateria sai alkunsa siitä, että esikoinen selasi kanssani ruokakirjoja ja bongasi ja samantein tilasi tämän vihreän thaimaalaisen salaatin. Siihen sopi mielestäni hyvin tämä Mimosariisi, jota olen jo jonkun aikaa halunnut kokeilla, joten molemmat tuli valituksi ja menivät kokeiluun ensi kertaa. Tällä riisillä on näyttävä ulkonäkö, koska sen jälkeen kun kaikki raaka-aineet on sekoitettu yhteen, ne laitetaan öljyttyyn kuivakakkuvuokaan ja kumotaan tarjoiluastialle ja koristellaan korianterilla, siivilän läpi muserretuilla keltuaisilla ja paahdetulla pekonilla. Taaskaan kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta…