Minulla on tapana ottaa kaupasta aina ilmaisreseptilehtiä kotiin tutkittaviksi, niin myös Lidilistä, jonka ruokalehti on nimeltään Liedellä. Lehdessä tehdään yhteistyötä Hans Välimäen mutta myös Meri-Tuuli Vantsin kanssa. Uusimmassa lehdessä tuli vastaan tämä ohje ja ajattelin sen maistuvan koko perheelle, koska ohjeessa oli paljon tuttuja makuja, myös poikien suuhun sopivia. Lisukkeiksi tein vielä grillattuja pitaleipiä- tosin valmiina Lidilistä ostettuina sekä tzatsikia, jonka puolestaan teen aina itse. Ohje löytyy jo täältä blogista. Halloumi-kasvisvartaissa tuli sellainen ongelma ettei halloumi pysynyt ehjänä, kun pujotin sen vartaaseen. vaan se mureni. Lopetin yrittämisen aika nopeaan, jos ne eivät murenisi pujotuksessa, niin viimeistään grillatessa, joten päätin luopua siitä vartaana. Mutta paistoin ne kuitenkin pannulla lämpimiksi ja tarjosin…