• Grillaus,  Liha,  Lisuke

    Aloha-possu ja chilinen kurkkusalaatti

    Torstain Hesarista pitää ehtiä lukea ainakin Ruoka Torstai, jos muuten päivä on liian kiireinen lehden lukuun. Olen säästänyt sieltä lukemattomia ohjeita ja melkein järjestäin kaikki kokeilut ovat jääneet vakiokäyttöön. Tosin useimmat ohjeet, eivät ole mitään yksinkertaisia arkiruokia, vaan ennemminkin viikonlopun herkutteluhetkiä. Tämän ohjeen olin repäissyt säästöön vuoden 2017 heinäkuulta ja ruoka pääsi vasta nyt ensi kertaa kokeiluun. Marinadia tehdään ohjeessa iso annos ja puolet siitä keitetäänkin siirappimaiseksi kastikkeeksi. Kastike maistui aivan taivaalliselta. Tuore ananas grillattiin sellaisenaan ja chilinen kurkkusalaatti antoi mukavasti potkua annokseen. Ohje: 2 valkosipulinkynttä 1 rkl inkivääriä raastettuna 1 dl ananasmehua 1 dl ketsuppia 1 1/2 dl fariinisokeria 1 dl soijakastiketta 400 g possun sisäfileetä 1 tuore ananas…