Tein jokunen viikonloppu sitten pitkästä aikaa Kievin kanaa. Lisukkeena oli edelliseltä illalta jäänyttä sipulirisottoa. Kaipasin myös kastiketta kanan kanssa ja hetken etsittyäni löysin tämän Henkka Alenin tomaattikastikkeen ohjeen nimenomaan Kievin kanalle Ruokala sivustolta. Lisäksi karamellisoin ruusukaaleja, jotka maistuivat herkullisilta, aikuisten mielestä…Ruusukaalien ohje on Soppa 365 sivustolta ja Kievin kana on puolestaan tehty Yhteishyvän ohjeella. Tämän venäläisen ruuan alkuruuksi sopii mitä yksinkertaisin, mutta parhain venäläinen alkuruoka eli suolakurkut smetanalla ja hunajalla. Asettelin ne valmiiksi jokaisen lautaselle ja muista käyttää nimenomaan venäläisiä suolakurkkuja. Itse ostin Citymarketin irtomyynnistä Myrttisen valkosipulisuolakurkkuja. Kievin kanan sisään laitetaan yrteillä maustettua voita ja sen pitää olla hetki jääkaapissa, jotta se kovettuu tarpeeksi siivutusta varten, aloita siis sen valmistuksesta.…