• Aasia,  Broileri,  Grillaus,  Kasvisruoka,  Leipominen,  Lisuke,  Peruna

    Broilerivartaat, kukkakaali-perunacurry sekä chapati

    Torstain Hesari on mielestäni viikon toiseksi parhain Hesari. Sunnuntai on tietysti parhain. Toiseksi parhaimmaksi Hesariksi torstai Hesari nousee Ruokatorstain vuoksi. Olen vuosien varrella leikannut sieltä useammankin ohjeen talteen ja osasta on tullut klassikkoja meidän perheessä. Minulla on hyllyssä myös yksi Ruokatorstai kirja, mutta jostain syystä sitä tulee harvemmin käytettyä. Nämä ohjeet löytyivät muiden ohjeiden alta. Onneksi löysin ne nyt, sillä näitä broilerivartaita tulemme tulevana kesänä tekemään useamminkin, niin mehukkaita ne olivat. Tein myös tuon chapati leivän, vaikka aluksi mietin etten jaksa leipoa, mutta onneksi jaksoin, koska ne olivat helppoja valmistaa ja niin hyviä yksinkertaisuudessaan raidan kanssa. Värjäsin jogurttimarinadin punaisella elintarvikevärillä, koska sitä sattui kaapissa olemaan. Tätä ruokaa varten en sitä…

  • Aasia,  Broileri,  Riisi

    Tikka Masala broileri

    Sunnuntaina oli lätkien osalta tiukka aikataulu ja päivän ohjelmassa oli myös teatterissa käynti kuopuksen ja ystävänsä kanssa. Päivällä oli kuitenkin syötävä ja hyvin, jotta pojat jaksaisivat pitkät jääajat luistella. Intialainen on poikien herkkuruokaa ja jos he saisivat valita ravintolan minne menemme syömään, se olisi joka kerta Mannerheimintien Maharadja. Sen pohjalta tämä Tikka Masala valikoitui sunnuntairuuaksemme. Laitoin broilerit marinadiin jo lauantaina, ja sunnuntaihin jäi vain kastikkeen ja Raidan teko sekä riisin keittäminen. Marinointi päivää ennen on aina hyvä. Jos tämä ei onnistu, niin anna broilerien marinoitua vähintään 4 tuntia. Värjäsin marinadin jogurttia punaisella väriaineella ja olin liian varovainen annostelussa, nyt siitä tuli vaaleanpunainen ja valmiina vaaleanruskea. Ensi kerralla laitan rohkeammin väriainetta,…

  • Aasia,  Broileri

    Intialainen kanakorma, Naan-leipä ja Raita

    Perheessämme kaikki pitävät kovasti aasialaisesta ruuasta ja tänään päätin tehdä sunnuntairuuaksi intialaista kanakormaa. Kastike on makumaailmaltaan hyvin mieto ja sopii siksi koko perheelle. Jos haluat lisää potkua, lisää mausteita enemmän. Maustelista on melko pitkä, älä pelästy sitä, kaikkia tarvitaan, jotta pääset intialaiseen maailmaan. Voit ostaa vaikka maustepusseja, purkkien sijaan, niin pääset alkuun ja ne vievät vähemmän kaappitilaakin. Mittaan kaikki mausteet tällaisessa ohjeessa maustemitalla. Laittaisin ruoka-aterimilla varmuudella liian vähän. Minulla on myös tapana tuoksuttaa mausteita ja silputtuja yrttejä pojilla, jotta he innostuisivat ja oppisivat eri makuja. Mantelijauhe löytyy muuten kaupasta maustehyllystä, ei jauhojen joukosta. Jos pidät Naan-leivästä, mutta et ole koskaan tehnyt sitä itse, vaan ostanut valmiina kaupasta, suosittelen lämpimästi kokeilemaan…