• Aasia,  Alkupala,  Broileri,  Grillaus,  Lisuke,  Nuudeli,  Salaatti

    Thai-kanavartaat ja salaattikääröt

    Jälleen kerran löydän itseni kirjoittamasta aasialaista ohjetta. Mutta näistä ruuista meidän perhe näyttää pitävän ja ne maistuvat kaikille. Tällä kertaa Maku-lehdessä tuli vastaan nämä kanavartaat, joita en sitten tehnytkään varrastikuissa, vaan grillasimme sisäfileet ihan vain sellaisenaan. Mutta samapa tuo, hyvin maistui, vartaalla tai ilman. Käyn tällä hetkellä ruokalehtiäni lävitse, koska niitä on NIIN paljon! Jos lehdestä ei löydy yhtikäs mitään toteutettavaa, laitan lehden pois, mitä sitä suotta säästämään. Tein ruokaostokset tällä kertaa K-kaupassa ja siellä oli näihin salaattikääröihin erittäin hyvin sopiva Pirkan Parhaat suomalainen rapea pikkusalaatti. Ne olivat pieniä lehtiä, kuin veneen mallisia ja toimivat täydellisesti salaatin syötävinä tarjoiluastioina. Lisäksi muistin, että minulla on jo jonkin aikaa ollut Lidilistä ostamiani…

  • Aasia,  Grillaus,  Liha,  Lisuke,  Salaatti

    Korealainen bulgogi

    Kesällä tuli grillattua niin broileria, porsasta kuin välillä nautaakin. Tämä ohje on naudan ulkofileelle, mutta minä päätin tehdä tämän bulgogin sisäfileestä, koska paikallisessa Citymarketissamme on niin hyvä lihatiski. Kesällä puhuttelevat myös kaikki tuoreet kasvikset, yksi niistä on retiisi, joka on niin raikas ja kauniskin vielä! Myös uudet porkkanat ovat niin herkullisia! Niitä voi laittaa salaattiin, grillata tai syödä ihan sellaisenaan. Tässä lihan lisukkeena on vain maukas porkkana-retiisi salaatti, jossa kasvikset pikkelöidään. Tämä salaatti sopi todella hyvin aasialaisesti maustetun naudan kanssa. Marinadin tein tuplana, koska halusin myös kastikkeen lihalle. Tee sinäkin, jos kaipaat kastiketta. Ohje: 500 g naudan sisä/ulkofileetä 1 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna (paahda itse) 1/2 dl varhais/kevätsipulinvartta silputtuna Marinadi: 1/2…

  • Aasia,  Broileri,  Grillaus

    Korealainen grillikana

    Kesällä (juu juu, vieläkin on kesä) tuli grillattua paljon. Tämä ohje tuli vastaan Hesarin Ruoka osiossa ja siitä oli niin herkullinen kuva, että se pääsi samana viikonloppuna kokeiluun. Tein sitä kesän aikana kahdellakin eri mökillä. Marinadi on helppo tehdä valmiiksi kotona ja kuljettaa mukaan mökille. Näin kokkailu on helpompaa silloin, kun haluaa myös levätä, eikä jatkuvasti häärätä ruuan parissa…. Tämä marinadi ei olekaan tavanomainen marinadi, vaan jälkimarinadi. Broileri grillataan, maustetaan kevyesti suolalla ja mustapippurilla ja sen jälkeen marinadi laitetaan broilerien päälle ja annetaan maustua folion alla 10 minuuttia. Itse annoin vähän vähemmänkin, koska porukalla oli nälkä. Tämä ruoka on myös helppo valmistaa, jos paikalla on pieniä lapsia tai ei-niin-tulisesta-ruuasta-pitäviä. Heille…

  • Aasia,  Broileri,  Grillaus,  Kasvisruoka,  Leipominen,  Lisuke,  Peruna

    Broilerivartaat, kukkakaali-perunacurry sekä chapati

    Torstain Hesari on mielestäni viikon toiseksi parhain Hesari. Sunnuntai on tietysti parhain. Toiseksi parhaimmaksi Hesariksi torstai Hesari nousee Ruokatorstain vuoksi. Olen vuosien varrella leikannut sieltä useammankin ohjeen talteen ja osasta on tullut klassikkoja meidän perheessä. Minulla on hyllyssä myös yksi Ruokatorstai kirja, mutta jostain syystä sitä tulee harvemmin käytettyä. Nämä ohjeet löytyivät muiden ohjeiden alta. Onneksi löysin ne nyt, sillä näitä broilerivartaita tulemme tulevana kesänä tekemään useamminkin, niin mehukkaita ne olivat. Tein myös tuon chapati leivän, vaikka aluksi mietin etten jaksa leipoa, mutta onneksi jaksoin, koska ne olivat helppoja valmistaa ja niin hyviä yksinkertaisuudessaan raidan kanssa. Värjäsin jogurttimarinadin punaisella elintarvikevärillä, koska sitä sattui kaapissa olemaan. Tätä ruokaa varten en sitä…

  • Alkupala,  Grillaus,  Juhlat,  Kasvisruoka,  Liha,  Lisuke,  Peruna,  Sienet

    Sichuanin pippuripihvit, peruna-suolakurkkusalaatti, grillatut uudet perunat oliivihakkeluksella, aasialaiset kesäkurpitsat ja grillatut herkkusienet

    Grillaamme ympäri vuoden, mutta talvella tulee oikeastaan grillattua vain lihat. Nyt kun aurinko paistoi huhtikuussa jo muutaman päivän lämpimämmin päätimme viikonloppuna aloittaa grillikauden kunnolla ja grillata myös lisukkeet. Syömässä meillä oli myös sisareni ja hänen miehensä. Sain K-Supermarket Kasarmista (Helsinki) erittäin hyvän näköisen flanksteakin ja puuttuvat sichuaninpippurit ostin lähellämme sijaitsevasta erikoisaasialaiskaupasta Family Hot Pot Martista. Myös Santa Marialla on verkkosivujensa mukaan sichuanin pippuria, joten hyvin varustelluista ruokakaupoista pitäisi löytyä niitä myös. Lihan lisäksi tein uusia perunoita kahdella tapaa, salaattina sekä grillin kautta käyneenä keittämisen jälkeen. Lisäksi löytämäni ohje kesäkurpitoista ja varsinkin niiden mangokastikkeesta kuullosti niin hyvältä, että se pääsi kokeiluun myös. Neljäntenä lisukkeena minulla oli ei-niin-kevyitä, mutta ah niin herkullisia…

  • Broileri,  Grillaus,  Lisuke,  Peruna,  Salaatti

    Jerkmaustetut broilerinvartaat, peruna-maissisalaatti sekä kaalisalaatti

    Vaikka pidimme edellisen ohjeen porsaan sisäfileestä vaahterasiirappi-bbqkastikkeella kaikki kovasti, sai tämä jerkbroileri silti suuren suosion ja lähti kirkkaasti jatkoon. Tein tätä ensimmäistä kertaa ja ohje tuli vastaan Maku-lehdessä kun selailin niitä mökkiruokia etsiessäni. Maustelista on melko pitkä, älä pelästy sitä, moni löytyy kaapistasi jo ja loput lähikaupasta. Kaikki kannattaa mausteseokseen laittaa, jotta saat tämän sopivan tulisen, mutta erittäin maittavan maun broilerivartaillesi. Ja kuten jo viime kirjoituksessani kerroin, tein kaikki mausteseokset ja marinadit valmiiksi kotona lasiastioihin, näin säästyi kauniina kesäpäivänä roimasti muuhun aikaa kuin ruuan kanssa hääräilyyn, eikä saarimökille tarvinnut kuljettaa kaikkia mausteita mukaan, koska niitä ei olisi sieltä löytynyt, vaan vain mausteseos, kätevää, suosittelen! Muista kuitenkin voidella broilereita hieman oliiviöljyllä…

  • Alkupala,  Grillaus,  Juhlat,  Liha,  Lisuke,  Salaatti

    Porsaan sisäfilee vaahterasiirappi-bbqkastikkeella sekä kasvislisukkeet mökillä

    Vietimme viikonlopun mökillä ja tein taas kokkauksia helpottamaan kaikki kastikkeet ja marinadit kotona. Selasin siis kesän Maku ja Glorian ruoka&viini lehtiä ja valitsin ensin pääraaka-aineet ja sitten niille lisukkeet. Tämä porsaan sisäfile valikoitui kokeiluun, koska sen kastike kuulosti niin houkuttelevalta (vaahterasiirappi!) ja hyvältä se maistui myös valmiina. Suosittelen tätä kastiketta lämpimästi, jos et vierasta sen hieman makeaa makua, jonka vaahteransiirappi tuo tullessaan. Itse pidin kovasti ja ei se liian makeaa ole, koska kastikeessa maistuu vahvasti myös tomaatti. Lisukkeiksi porsaan kanssa valikoitui yksinkertainen coleslaw, jonka annetaan marinoitua hetki väkiviinaetikassa, jota on keitetty hetki kasaan mausteiden kanssa. Myös tämän tein valmiiksi kotona ja siivilöin vain mausteet pois. Coleslawn lisäksi valmistin avocado-rucolasalaatin sekä…

  • Äyriäiset,  Grillaus,  Juhlat,  Liha,  Lisuke,  Peruna,  Salaatti

    Porsaan sisäfile lisukkeineen

    Juhannuspäivän pääraaka-aine oli porsaan sisäfilee. Sille valmistin rubin sekä tomaattikastikkeen. Lisukkeiksi porsas sai todella hyvän coleslaw meets Waldorf salaatin, rakastuin tähän salaattiin ihan täysin, niinkuin koko muukin juhannusporukka, salaatti loppui kesken. Toisena salaattina halusin tehdä ensimmäistä kertaa salaattia isoäidin tapaan, johon tulee katkarapuja ja keitettyjä kananmunia salaattipedillä ja kastikkeessa on muunmuassa kermavaahtoa. Myös tämä salaatti oli hitti ja maistui raikkaalta lämpimänä Juhannuspäivänä. Perunat tarjottiin näiden kanssa tällä kertaa grillattuina tahinikastikkeen kera. Olin tehnyt myös rubin ja nämä kastikkeet kotona valmiiksi, joten porukan tullessa nälkäisiksi, valmistui ruoka melko nopeaan. Vain Isoäidin salaatin kastike piti tehdä paikan päällä sen kermavaahdon vuoksi. Siskon kanssa vuoroin vatkasimme kermaa käsin ja vaahtoa tuli lopuksi, ei…

  • Alkupala,  Äyriäiset,  Grillaus,  Juhlat,  Liha,  Lisuke,  Salaatti

    Juhannuksen lammas lisukkeineen

    Vietimme juhannuksen Merimaskussa, jossa meidän perheemme lisäksi oli myös vanhempani sekä molemmat pikkusiskoni perheineen. Tuttuun tapaan minä tein menut ja valmistelin marinadit ja kastikkeet jo kotona ja yhdessä ostimme kaikki lisukeainekset. Viinit toi lankoni, joka on sommelieeri. Me siskokset myös valmistimme ruuan koko juhannuksen ja vanhempamme pääsivät näin valmiiseen pöytään, joka on aina mukavaa tarjota omille rakkaille vanhemmille. Kastikkeiden ja marinadien teko jo kotona vähentää mökillä kokkailun aikaa huomattavasti. Lisäksi mökiltä ei tarvitse näin löytyä seesaminöljyä ja muita eksoottisempia mausteita, kun ne ovat jo valmiiksi kastikkeisiin sekoitettuina. Juhannusaaton pääraaka-aine oli lampaan sisäfile. Lisukkeiksi tein grillattuja munakoisoja, tomaattisalaatin, tzatsikia fetalla, pitaleipiä sekä tietysti meillä oli myös uusia perunoita ja silliä. Pari…

  • Aasia,  Broileri,  Grillaus,  Juhlat,  Kasvisruoka,  Riisi

    Japanilainen donburi

    Vietimme viikonloppuna kuopuksen syntymäpäiviä. Pojat saavat aina valita teeman, jonka ympärille rakennan juhlat, koristelun, ruuan sekä kakun. Joka vuosi he ovat yllättäneet äitinsä mielikuvituksellaan, niin myös tänäkin vuonna. Kuopuksemme on tällä hetkellä todella ihastunut koiriin ja valiksi siksi teemaksi Shiban. Shiba on japanilainen koira, joten hain ruokaan inspiraatiota japanista. Ruokapöydässä minulla oli sankarin juhlijoita 18 henkeä, joista neljä oli lapsia. Alkuun söimme itseoikeutetusti sushia, koska se on yksi kuopuksemme ehdottomista lempiruuista ja nimenomaan lohinigirejä. Mieheni teki alkuruokapöytään myös lohipastramia ja kalaa syömättömille tarjolla oli edamame-papuja. Sushit haimme lähellämme olevasta Osaka sushista, vahva suositus! Pääruuaksi löysin japanilaisen donburin, joka toimi juhlissa todella hyvin. Jokainen sai koota oman lautasensa omien mieltymystensä mukaan.…