Erilaisia bowleja ja kulhoja olen tehnyt usein, mutta lihana on aina ollut kanaa. Kun vastaan tuli tämä kulho ohje, jossa oli lihapullat lihana, päätin heti kokeilla. Ohje on MeNaiset lehdestä ja olen säästänyt ja unohtanut tämän reseptin. Perjantai-iltana molemmilla pojilla oli lätkätreenit ja appivanhemmat olivat täällä meillä Helsingissä käymässä luonamme. Esivalmistelin ruuan ennen treenejä, paistoin lihapullat, katoin pöydän ja nostelin kaikki ainekset esille. Kun tulimme treeneistä ja kello lähenteli jo yhdeksää, oli ruoka silti nopeasti pöydässä. Ennakointi on se juttu, jota harrastan ruuanteossa paljon. Nytkin olen lähdössä hallille, toisella pojalla on treenit, toisella matsi ja ne ovat peräjälkeen, joten iltaruuan pitää olla nopeasti valmis. Broilerit ovat marinoitumassa, tzatziki tehty ja…
-
-
Kookoscurry
Näin Lidilissä suunnattoman herkullisen näköisiä tuoreita papuja. Siitä se ajatus sitten lähti! Nappasin pavut ostoskärryyni tietämättä mitä niistä tekisin, mutta tuoreita papuja pitää nyt käyttää, kun niiden kausi on! Tiistaina suunnittelin ja ostin kolmen seuraavan päivän ruuat, koska minulla olisi töissä kiirettä ja pojilla päivittäin treenejä, joten arkea helpottaa kun useamman päivän ruuat on jo päätetty ja ostettu. Minun olisi itse asiassa pitänyt olla tällä viikolla työmatkalla Madridissa, ai että miten tulikaan tapaksi ikävä, kun muistin tämän…Noh, ehkä pian taas matkustetaan, mutta sitä ennen makumatkustetaan. Tässä curryssa valmistetaan ensin kastike. Sitten paistetaan broilerin palat ja seuraavaksi kuulotetaan vihannekset ja lopuksi nämä kaikki yhdistetään ja tarjotaan riisin kanssa. Ja kyllä maistui…
-
Purjo-perunasosekeitto
Opiskeluluaikoinani kaksi opiskeluruokalan ruokaa olivat ylitse muiden, nimittäin purjo-perunasosekeitto sekä Aurajuusto-punajuurikiusaus. Silkkaa sattumaa että molemmat ovat kasvisruokia, koska olen sekasyöjä, mutta jos viikonruokalistalla näkyi jompikumpi näistä, se oli opiskelijalle onnenpäivä, hyvää ruokaa edullisesti. Teen tasaisin väliajoin, varsinkin syksyisin purjo-perunasosekeittoa, mutta pojille pitää silloin olla jotain muuta ruokaa, heitä tämä vihreä herkku ei houkuttele. Tällä kertaa he saivat eilistä makaroonilaatikkoa ja me söimme miehen kanssa keittoa sekä itseleivottuja sämpylöitä. Sämpylöitä teen aina niin, että ohjeeseen tulee 10 dl jauhoja. Puolet on vehnäjauhoja ja puolet sekoitus kaikesta mitä sillä kertaa kaapista sattuu löytymään. Tällä kertaa se oli kauraleseitä, ruisjauhoja sekä juustoraastetta. Keiton ohje on Valion. Ohje: 2 isoa jauhoista perunaa 1 iso…
-
Kreetalainen karitsasouvlaki, jogurttikastike sekä tomaattisalaatti
Kerroin jo aiemmin, että uusimmasta Glorian ruoka&viini lehdestä pääsi heti kokeiluun kreikkalaiset uunilihapullat. Niin pääsivät myös nämä karitsasouvlakit. Tein tämän yhtenä lauantaina, kun mieleni teki hyvää ruokaa ja ehkä lasillista viiniä sen kanssa. Päivä oli kuitenkin kovin kiireinen poikien lätkien kannalta, joten ennenkuin minä lähdin kuopuksen kanssa vuorostani hallille, tein kaiken mahdollisen jo valmiiksi. Tein siis jogurttikastikkeen jääkaappiin odottamaan. Valmistin jälkimarinadit karitsalle ja niistä kaksi versiota, toisessa oli valkoviiniä ja toisessa valkoviinietikkaa eli poikien versio oli ilman valkoviiniä. Koska kyseessä on jälkimarinadi ja lihaa ei siinä vaiheessa enää paisteta, ei lasten annoksessa voi olla marinadia, jossa on alkoholia. Lisäksi katoin pöydän ja nostelin salaatin ainekset valmiiksi esille. Ja koska jääkaapissa…